Kouluvihkoja
Piironkien laatikoiden siivoaminen jää aina kesken. Laatikoissa on liikaa tavaroita, joiden pariin jään viettämään aikaa. Sama ongelma ilmenee, kun rupean pyyhkimään pölyjä kirjahyllyistä. Homma jää aina kesken ja kirjat tomuttamatta, koska joka kerta rupean lukemaan jotain kirjaa ja siivous jää kesken.
Tällä kertaa jumin kouluvihkojeni pariin. Ympäristöopin vihkoon on kansakoulun ekalla tai tokalla luokalla pitänyt piirtää syksyisiä kukkia, ja olen valinnut asterit. Vai ovatkohan nuo sittenkin kehäkukkia, en mene vannomaan. Joka tapauksessa tykkään edelleen molemmista. Kehäkukkia on nytkin kasvamassa pihamaalla. Niissä on jo pikkuruisia kukkasia.
Kovin ovat kynttilät tönkköjä ja enkelit suoraselkäisiä. Minne lienevät menossa kädet ojossa nuo nenättömät enkelit.
Kolmannella ja neljännellä luokalla saattoi osoittaa kiinnostusta esimerkiksi luonto-oppiin liimaamalla tai piirtämämällä vihkoon aihetta tarkentavia kuvia. Olen näköjään jo silloin käyttänyt värejä reippaasti. Luulen kyllä, että olen lisäillyt värejä vasta jälkikäteen, koska koulussa ei saanut käyttää kuulakynää.
Ihmisen anatomia on ollut pahemman kerran hakusessa tai sitten kaikilla piirtämilläni hiihtäjillä on polvivaivoja.
Vauhtia ei tältäkään hiihtäjältä puutu. Itse olin hidas hiihtäjä, vaikka hiihdin paljon. Yritin epätoivoisesti päästä mitaleille hiihtokilpailussa, mutta turhaan hiihdin verenmaku suussa. Jäin aina viimeiseksi tai sitä edelliseksi. Kaiken lisäksi en ymmärtänyt, miksi joku takana tulija kerran huusi vihaisesti "latuva". Luokassa tuon salaperäisen sanan huutaja rollasi opettajalle, ettei Kristiina antanut latuva, enkä ymmärtänyt sitä vielä silloinkaan.
Ympäristöopin vihkoon piirtämäni talo on vähän kuin nykyinen kotini, punainen katto ja paljon lintuja ja asukas pihalla kirjavassa hameessa ja puserossa.
Vihkon väliin liimatut kukkaset ja lehdet ovat jokseenkin kärsineet mutta yhä tunnistettavissa.
Ja taas tönkkö ihminen työssään. Miksi kukaan ei sanonut minulle, ettei kukaan voi tehdä töitä noin suoraselkäisenä. Onneksi edes punatulkut näyttävät itseltään.
Kasvien kuvia piirrettiin paljon ja kasveja myös kerättiin. Minuakos ärsytti, kun oppikoulun alaluokilla opettaja valitti käsialastani ja sekä sinisen että punaisen kuulakynän käyttämisestä. Jokaisen kuivatun kasvin alareunaan kun piti liimata lappu varustettuina kasvin tiedoilla. Muistan, että mielestäni tietonurkka oli kaksivärisenä hienompi kuin yksivärisenä. Siksi kirjoitin jokaiseen lappuun molemmilla väreillä. Sitäpaitsi punainen kuulakynä oli niin hienokin.
Suoraraajaisia hiihtäjiä riittää. Liekö opettajan kekseliäisyys ollut kortilla, kun aiheet ovat olleet samat vuodesta toiseen. Linnut ja muut luonnoneläjät ovat tainneet kiinnostaa minua jo lapsena, koska olen aina niitä piirtäessäni tehnyt parhaani.
Koulussa ei jaettu monisteita, joten kaikki piti piirtää ja kirjoittaa itse. Kumma ettei käsialastani tullut kummoista. Tytöt joskus sanovat, että voi postipoikaparkaa kun joutuu saamaan selvän kirjoittamistani osoitteista.
Maantiedossa olen osoittanut kiinnostusta Englannin kuninkaallisiin, ja liimannut heidän kuviaan monelle sivulle.
Ja taas punatulkkuja. Kylmyys ajaa punatulkun luoksemme, olen kirjoittanut vihkoon vuonna 1965 tai 1966.
Tänä kesänä punatulkku pysyi ensimmäistä kertaa pihallani koko kesän. Muutama päivä sitten herra ja rouva punatulkku toivat suuren lapsikatraansa näytille tuvan ikkunan taakse. Tuossa ne keikistelivät lintulaudan päällä, aikuiset ja lapset.
Piirrän vieläkin samanlaisen siilin kuin kansakoulun ekaluokkalaisena.
Tässä aika kamala käsialanäyte kolmannen luokan kaunokirjoitusvihkostani. Sivuja koristavat vaihteeksi suoraselkäinen kitaristi ja pupujussi. Aihe lie ollut vapaa, koska kuvat eivät varsinaisesti liity mitenkään sivun kirjaimiin.
Aika paljon on pitänyt kirjoittaa vihkoon aineessa kuin aineessa.
