Lautanen ja seinälaattojen sirpaleita pöytälevyksi
Kolikkopöydän näprääminen oli vielä kesken, kun jo innostuin aloittamaan toisen - ja totta puhuen myös kolmannen - mosaiikkityön. Nyt otin käsittelyyn vaaleanpunaisen ruokalautasen, joka hyppäsi kädestäni lattialle ja äidin suihkutilan laatoista jääneitä sirpaleita. Rupesin hommaamaan niistä äidille olkkariin pientä pöytää, johon on kätevä laittaa eväät kun asettuu katsomaan telkkaria.
Kolikkopöydän postaukset ovat tässä
Äitimuorin kellarista löytyi joutava vanerinen jakkaran istuinosa. Päällisosan jätin ennalleen, mutta sen reunoista piti raapia lohkeilleet maalikerrokset pois.Toisen jakkaran jalkaosa, jota nyt hyödynsin, oli joskus jo maalattu, mutta siitä puuttui istuinosa.
Mosaiikkisaksilla pilkoin laattojen jämiä ja haljenneen lautasen pienemmiksi.
Jos joku innostuu samaan hommaan, muistutan suojalaseista! Palasia lentelee väkisin minne sattuu, eivätkä silmälasit ole riittävä suoja silmille.
Liimasin palat kukkasten muotoon. Uusi liima oli jo valmiiksi korkattu, joten siihen ei nyt kulunut aikaa. Mielenkiintoista on nähdä, miten moneen työhön liima riittää ja pysyykö se tuubissa käyttökelpoisena.
Reunustin levyn pahvinkappaleella, jotta laasti pysyisi paremmin kuosissaan.
Saumausaineen sävytin nestemäisillä, vesiliukoilla väreillä, sinisellä ja keltaisella, kukkaketoon sopivaksi vihreäksi.
Seuraavaksi läiskin mönjää reilusti kukkien väliin ja päälle.
Näköjään en ole ottanut kuvaa siitä välivaiheesta, kun mönjä peitti alleen kaiken.
Puhdistin pintaa vähän kerrassaan, kun se oli kuivahtanut tarpeeksi.
Irrotin reunuksen liian aikaisin, ja osa reunojen laastista tarttui pahviin. Jouduin siksi hiomaan reunaa hieman.
Lopuksi maalasin raaputtamani reunat vesiliukoisella maalilla vihreäksi.
Kaverini ruuvasi levyn paikoilleen, ja äitimuori pääsi testaamaan pöytää.
Mosaiikkitöitä löytyy lisää tunnisteella mosaiikit.