Tilkuista peitto ja lattiatyyny
Joskus ajattelen, että on ihan tyhmää säästää niin paljon kaikkea. Pistän kyllä paljon vaatteita keräyksiin, mutta silti kankaita ja tilkkuja kertyy aikamoisia läjiä.
Kun saan tilkkuinspiksen, olen läjistä tyytäväinen. Leila-tyttäreni haikaili violetinsävyistä tilkkupeittoa. Oli kiva, kun vintissä oli sellaiseen yllinkyllin tarvikkeita.
Tilkkutöiden ammattilaiset varmaan pyörtyisivät minun työni nähdessään. Niissä ei ole mitään säännöllistä tai suunnitelmallisuutta, ja tilkkujen koko riippuu kankaan määrästä. Ompelen vain kuosiltaan yhteensopivia tilkkuja pötköön, ja liitän pötköjä toisiina. Ensin ompelen tilkut suoralla ompeleella, ja lopuksi siksakkaan ne kauttaaltaan.
Leilan peittoon leikkelin pari paitapuseroani, vuosikymmeniä sitten kuolleen Aino-tätini anorakin ja puseron, 1970-luvulta peräisin olleen hellemekkoni ja muutamia epämääräisiä kankaita, joiden alkuperä on hämärän peitossa.
Peiton toinen puoli on mummini vanha kelta-valkoruudullinen verho. Ompelin tilkkupuolen ja pöytäliinan oikeat puolet vastakkain ja käänsin peiton ympäri. Jätin peiton toiseen päähän aukon, josta sen sisään voi halutessaan pujottaa viltin.
Tilkkupeitto on siten monikäyttöinen ja keveytensä ansiosta helppo pestä.
Tilkkuja riitti myös isoon lattiatyynyyn. Toinen puoli on osittain samoja tilkkuja kuin peitossa. Nurjan puolen ompelin melkein kokonaan hameesta. Kangas on nätti, violettiruutuinen, mutta hameen malli - suora leveä puoliväliin pohkeita ulottuva pötkö - sai kenet tahansa näyttämään tasapaksulta.
TILKKUTÖITÄ VOI TEHDÄ MYÖS NEULEISTA JA LASTEN PIIRUSTUKSISTA
