Sadepäivän puuhia lastenlasten kanssa

Lastenlapseni tykkäävät kuunnella ennenvanhaan-juttuja ajasta jolloin olin lapsi. 
Leikit ja tavat ovat paljon niistä ajoista muuttuneet, ja lapsia naurattaa kun kerron vuosikymmenten takaisista leikeistä, kolttosista, koulupäivistä, vaatteista, tavoista ja tapahtumista.




Eilen 6-vuotias Seela ehdotti, että tekisimme käpyeläimiä. Lapsuudessani käpylehmiä- ja possuja tehtiin lisäämällä kävyille vain tikkujalat, mutta Seelalla oli askarteluun parannusideoita. 

Keräsimme pihalta kuusen-ja männynkäpyjä ja kuivia oksia. Kävyt olivat sateen jäljiltä märkiä ja niiden suomut olivat aivan ummessa. Toimme ne uunin päälle kuivahtamaan, ja suomujen aukeamista odotellessa kaivoimme kätköistäni esiin Seelan valitsemia askartelutarvikkeita, tilkkuja, papereita, nauhoja, silmiä, vanua ja höyheniä.

Tarvitsimme myös liimaa, sakset ja kuminauhoja; liimaus takkuili joten kiristimme isoimmat osat kuivumisen ajaksi kuminauhoilla. 
Kuumaliima olisi ollut tehokkaampaa, mutta erikeeper on lasten kanssa puuhaillessa turvallisempaa.
Emme malttaneetkaan odotella käpyjen kuivumista, vaan rupesimme heti niitä koristelemaan. Päätimme, että lisäämme eläimille tikkujalat myöhemmin.








Siltä varalta, että joku ei tunnista tekemiämme hahmoja: 

takarvissä vasemmalla on karhu, metsän kuningas. Sen turkki on oikeaa turkista. Karhun kruunu liimautui vähän klenkalleen eikä oikein erotu yhteiskuvassa.
Karhun vieressä komeilee kruunupäinen yksisarvinen, jonka sarvi rupesi sojottamaan vähän väärään suuntaan. 
Lintu nimeltään sinivihreä odottelee siimaa, jonka avulla se pääsee lentämään amppelista tai verhotangosta roikkuen.
Karhun edessä köllöttelee pieni possu, jolta puuttuu jalkojen lisäksi kippurahäntä. Hännän se saa piipunrassista.
Possun vieressä poseeraa lammaskolmikko kruunuissaan.
Etummaisena vasemmalla komeilee suurikorvainen pupujussi. Se näyttää jättiläiskorviensa takia enemmän sudenkorennolta kuin pupulta, mutta ei se ole niin nuukaa. 

LASTENLASTEN KANSSA -JUTTUJA MYÖS

MUMMIN LUONTOKOULU

ROISTO JA ROISTON KAVERIT

ja hakusanalla lapset

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säärystimet virkkaamalla

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa