Pitsiveskoja

Mistäpä lienen joskus saanut pari epämääräistä, käsinvirkattua pitsinkappaletta. Toinen oli ehkä ollut joskus tyynynpäällinen, mutta siihen tarkoitukseen se oli vähän kikkana. Siinä oli myös muutamia reikiä, mutta halusin sen silti käyttöön. 
Kasseille on aina käyttöä. Töihin siis. 


Kursin käsin pitsin isoimpia reikiä umpeen, ja ompelin tulevaan kassiin vuorin vanhasta riekaleesta pöytäliinasta. Valkoisen liinan vihreät raidat vilkkuvat nätisti pitsin 
koristerei´istä, mutta sitä ei erota kuvassa.



Ompelin liinasta pitsipussia hieman korkeamman pussin, ja tungin sen pussin sisään, saumat pitsiä vasten. Käänsin ylimääräisen kankaan kaksinkerroin ja taitoin sen reunan ylitse kassin ulkopuolelle. Tikkasin sen kiinni reunasta, niin kassin reuna tukevoitui hieman. Samalla pitsin rispaantunut osa jäi piiloon. 

Kassista tuli suurinpiirtein siisti myös sisäpuolelta.
Hihnaksi ompelin käsinvirkatun pitsinauhan. 

Toisen kassin ommella surautin pitsinpalasta, josta luulen, on joskus ollut tarkoitus tehdä koristetyyny. Ompelin kappaleen pussiksi, ja vuorin se sai (muistaakseni) puuvillaisen paitikseni helmasta. 


Vuorituksen tein samoin kuin kassissa numero yksi, mutta nyt en kääntänyt kangasta kassin ulkopuolelle. Se toimenpide olisi peittänyt osan reunan pitsikukista.

Kassi sai kaksi hihnaa kaksipuoleisesta silkkinauhasta, joka oli aikaisemmin rusettikoriste käsilaukussani. 

Näpertelin jälkimmäiseen kassin vielä pienen koristeen palapelin palasta, joka ei kelvannut mihinkään peliin. Liimasin sen molemmin puolin kuvia Aku Ankasta, ja sivelin sen pinnalle kimalle-decoupagelakkaa. Solmin sen roikkumaan kassiin pätkällä ohutta kengännauhaa, käytettyä tietenkin.



Huomasin kuvaa ottaessani, että kassi numero yksi on repeillyt sieltä täältä. Se vika on helppo korjata muutamalla neulanpistolla ja vaalealla langalla. 


Huolettomat kassit ovat lähinnä kesäkäytössä. Ne sopivat hyvin yksiin kesämekkojen, hameiden ja caprien kanssa.



Lisää tuunattuja kasseja ja  laukkuja löytyy tunnisteella laukut.
Tässä muutama laukkulinkki

Lääkelaukut käsiveskoiksi


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säärystimet virkkaamalla

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa