Melkein kuin Huvikumpu

Viime kesän pihakalusteiden maalausinnostus sai alkunsa pihan ruokapöydästä, jonka maalipinnasta oli jäljellä enää epämääräisiä vaaleita suikaleita. 

Rapsuttelin pöytälevyn loputkin maalit suurinpiirtein pois, ja spreijasin pöytälevyn siniseksi. Puu imi maalia reippaasti, joten sumutin maalia kaksi kerrosta. 

Tietenkin nuhruiset penkit sinisen pöydän vieressä näyttivät ihan surullisilta, joten niillekin piti tehdä jotain. Sininen maali oli lopussa, mutta pinkki spraymaalipurkki oli lähes täysi. 

Hioin penkeistä enimpiä rosoja pois, ja spreijasin ne pinkeiksi. Sekä pöydän että penkkien vaaleat jalat jätin ennalleen, koska niissä oli vielä kohtuullisesti maalia jäljellä. 

Pinkkiä maalia jäi tilkka, joten maalasin sillä ruman, muovisen, pyöreän pöydän kansilevyn. Tuli siitä vähän parempi, mutta kaunista siitä ei saa tekemälläkään. 

Olin öljynnyt puutarhapenkin keväällä, ja alkukesällä se näytti taas ihan kulahtaneelta. 

En raskinut enää ostaa spraymaaleja, vaan aloin käyttää maalipurkkien loppuja sen käsittelyyn. Omat varastoni loppuivat kesken, joten kävin taas tutkimusmatkalla vanhempieni kellarissa. Siellä oli aivan priimassa kunnossa olevia maalipurkkien jämiä jopa vuodelta 1973. 

Kun olin saanut penkin maalattua kirjavaksi, näytti viereinen puutarhakeinu onnettomalta. Siispä maalasin senkin. 

Ruukutan kukkia pihalla ylösalaisin käännetyn puulaatikon päällä. 

Sen pinnan uudistin venemaalilla, joka myös oli muutama kymmenen vuotta sitten ostettua. 

HUOM! Hetekoille en tehnyt mitään! Ne ovat oivallisia loikoilupaikkoja, eikä niitä tarvitse pahemmin huoltaa. 

Keväisin viskaan niiden päälle vanhat patjat ja joitain värikkäitä kankaita, tyynyjä ja vilttejä. 

Hetekalla lukiessa rupeaa usein nukuttamaan, ja päiväunet maistuvatkin raittiissa ulkoilmassa makoisalle. 

Lepakkotuolin päällinen oli jo aivan laho. Monista paikkauksista huolimatta tuoliin istahtaminen oli uhkarohkeaa. 

Löysin kätköistäni muutaman epämääräisen, jo vähän käytetyn palan markiisikangasta, jotka juuri ja juuri riittivät tuolin uudeksi päälliseksi. Kirkkaat värit sopivat oikein hyvin kirjaviksi tuunattuihin kalusteisiin.

Ompelin onneksi varalta harjoituskappaleen käytetystä lakanasta. Totesin nimittäin, että kannatti piirtää kaavat vanhan kankaan mukaan. Suurinpiirtein leikattu kangas kun ei istunut ollenkaan hyvin. Suoraan sanottuna se alkoi rutista kun siihen istahdin.

Markiisikangasta oli niin naftisti, että sivukanttaukset piti ommella kymmenestä eri suikaleesta. 

Viinipullon rautaisen kehikon ammoin maalattu vihreä maali oli melkein kokonaan rapissut, ja ruoste tunki viimeisten maalitiplujen läpi. Mutta ei hätää, punaista maalia oli purkinpohjalla puoli desiä. Se riitti juuri kehikon pintaan. 

Seinänvieruspenkki ei ollut oikeastaan minkään värinen. Keltainen maali piristi sen ulkonäköä kummasti. 

Ei maalausinto siihenkään loppunut, mutta aiheesta lisää toisella kertaa.

Pihajuttuja löytyy lisää hakusanalla pihahommia.