Mökkihöperö tuulettuu

Olen vähitellen muuttunut aivan mökkihöperöksi. En viitsisi lähteä mihinkään, kun kotona on niin hyvä olla. Joskus tekee kuitenkin hyvää mennä ihmisten ilmoille.

Viikonloppuna kunnostauduin kahteen kertaan. Kävin taidenäyttelyssä ja konsertissa. 

Taidenäyttelyn enolaisten kuvataiteilijoiden, Tuija Hirvonen-Puhakan ja Helena Vartiaisen, innostus oli ilahduttavaa. Vuosikymmeniä taiteen parissa työskennelleet naiset vakuuttivat, etteivät vaihtaisi työtä, jossa saa vapaasti käyttää luovuutta, mihinkään muuhun työhön. Kiinnostavaa oli myös nähdä, miten elämänkierto näkyy heidän töissään. Taitelijat tuovat niissä rohkeasti esille niin surut, huolet kuin onnenhetketkin. Samalla kun maalaavat, he voivat käsitellä omia tunteitaan, myös niitä, joita olisi vaikea sanallisesti ilmaista.

Tuija Hirvonen-Puhakan ja Helena Vartiaisen teoksiin voi tutustua osoitteessa
www.enontaidekartta.fi


Konsertissa venäläinen huippupianisti, Alexei Ljubimov, laittoi flyygelin koville. Varsinkin Igor Stravinskin musiikki pisti kropan kihelmöimään. Musiikista irtoava energia täytti mielen, ja hetkeen maailmassa ei ollut mitään muuta. 

Viikonlopun kokemusten jälkeen on hyvä jatkaa mökkihöperöintiä. Seuraava tuunaus jo odottaa. 

Juttu julkaistiin Ylä-Karjalassa 4.7.2017



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säärystimet virkkaamalla

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa