Ampiaispesä väärässä paikassa
Joitakin vuosia sitten kävin hakemassa vanhempieni vintistä matonkuteita. Kudelaatikot olivat heti oven edessä, enkä katsellut sen kummemmin ympärilleni, vaan aloin suoraan valita sopivan värisiä keriä pussiin.
Yhtäkkiä kerät näyttivät eläviltä. Käteni, jonka tarkoituksena oli nostaa kerä laatikosta, jähmettyi niille sijoilleen, kun älysin elävältä näyttävälle pinnalle selityksen.
Laatikko vilisi ampiaisia. Vintissä oli hieman viileää, joten ötökät olivat hitaampia kuin tavallisesti. Satojen ampiaisten kömpiessä kudekerien seassa ja päällä yhtäaikaa, oli kuitenkin liikettä ihan tarpeeksi.
Samalla hetkellä kun rekisteröin ampiaiset, huomasin vintin seinälle kasvaneen pahkan. Ampiaiset olivat rakentaneet seinälle valtavan pesän. Koska rakennusmateriaali oli pääosin seinästä revittyä halteksia, näytti pesä äkkiä katsoen siltä kuin seinä olisi turvonnut.
En varsinaisesti pelkää ampiaisia, mutta niitä oli kyllä aivan liikaa. En ollut kuteita penkoessani huomannut, että ötököitä mönki joka puolella seinilläkin.
Peruutin aika vikkelään vintistä ulos. Tungin (uhka)rohkeasti sen verran kättäni ovenraosta, että sain napattua pesästä pari kuvaa. Minusta alkoi tuntua siltä, etten oikeastaan tarvitsekaan kuteita.
Ampiaisista tietävä luontotyyppi tiesi, että ampiaiset kuolisivat pakkasella, jonka jälkeen pesän voisi sahata seinästä irti. Velipoika vaimoineen kävi talvella hiljentyneen pesän irrottamassa, ja vielä pitkään sen jälkeen ampiaisten raatoja löytyi sieltä täältä vintistä. Pesän alta paljastui nyrkinmentävä reikä, jonka ampiaiset olivat pesään muuttovaiheessa pureskelleet.
Toistaiseksi ne eivät ole rakentaneet uutta taidonnäytettä, vaikka uusi sukupolvi kuulema rakentaa pesän vanhan liepeille. Nykyisin kun menen vinttiin, vilkaisen ensimmäiseksi ympärilleni.