Onnellisuutta voi tuntea ikävyyksienkin hetkellä
(Kristiinan sanelusta, Leila kirjurina)
Mitä useammin kotona käyn, sitä useammin sinne haluan. Sitä ei mahda kukaan edes ihmetellä. Tämän yön nukun terveyskeskuksessa ja huomenna taksi vie minut taas kotiin. Heidi, Seela, Eden, Johanna ja Leon ovat olleet täällä jonkun päivän. Ja perjantaina tulevat Taina ja Anni viikonlopuksi. Lisäksi kotona ovat aina kaverini ja Tiina ja Pekka. Ja tietenkin Missu-Mussu. En mitenkään voisi pysyä poissa kotoa kun siellä on niin paljon perhettä.
Edelliset kotipäivät ovat sujuneet samanlaisissa iloisissa tunnelmissa kuin aiemmatkin. Ohjelmaan kuuluvat aina herkulliset ruuat.
Missu oli niin avulias että se kävi pesemässä lautaseni, vaikka vasta odottelin santsikierrosta. Se kävi myös kotiinlähtiessä pesemässä minut, mikä oli ensimmäinen kerta paluuni jälkeen.
Jälkiruuaksi olemme mussuttaneet suklaata ja muita namuja, kaurakeksejä, karpaloita, mustikoita ja vadelmia. Kuola valuu kun ajattelenkaan niitä herkkuja mitä meillä on tarjolla. Hyvä ja puhdas ruoka kuuluu elämän suuriin nautintoihin.
Vaikka olen halvaantunut ja eikä kukaan tiedä miten hyvin tästä toivun, tunnen itseni usein aivan onnelliseksi. Jotenkin taustalle jää tieto siitä etten pärjäisi kotona yhtään yksin. Kaikki suhtautuvat tilanteeseen niin luonnollisesti että vaikeudut unohtuvat, niin kummalliselta se kuin tuntuukin. Asioita voi miettiä niin monelta kantilta, ja tämä on minun tapani elää.
Iso harmikin ehti välillä sattua, kaverini jätti auton hetkeksi tyhjäkäynnille talon eteen, kantaessaan kauriiden ruokia sisälle, kun hetken kuluttua hän oli katsonut ikkunasta ulos, auton moottori oli tulessa. Vaikka palokunnasta tuli nopeasti kaksi autoa, ehti auto tuhoutua romuttamo kuntoon. Onni oli myötä, koska auto oli parkissa eikä ajossa, ja tuuli puhalsi talosta poispäin. Kuistin seinät oli kuitenkin ehtineet alkaa kuumua, mutta palokunta tarkasti nekin ettei syttymisvaaraa jäänyt. Joku pihapuu ehti mustua, ja lumen, vaahdon ja veden sekaista sammutusainetta oli vähän siellä täällä.
Kaverini
oli rynnännyt niin nopeasti ulos että Missu oli säikähtänyt, kun
paloautot oli pillit ja siniset valot päällä tulleet pihalle Missu oli
mennyt piiloon pianon taakse, minne se ei periaatteessa sovi. Kun Juha
oli tullut sisälle, ei kissaa ollut näkynyt missään. Lopulta pianon
takaa oli kuulunut jotain rapinaa ja siellä Missu oli ollut ihan
säikähtäneenä. Ei ollut auttanut muu kun hilata toistasataa kiloa
painavaa pianoa seinästä sen verran että Missu pääsisi sieltä pois. Se
oli miettinyt pitkään ennenkuin oli uskaltanut tulla nuuhkimaan
ruokalautasta ja oli ollut kokopäivän aivan säikky. Kun seuraavana
päivänä menin kotiin, Missu vielä silloinkin säpsähteli kaikkia
ylimääräisiä ääniä ja oli valmiina syöksymään piiloon. Nopeasti se
kuitenkin tuli syliini mussuttamaan karkkitankoaan ja jäi siihen sitten
rauhallisesti pötköttelemään. Auton tuhoutuminen harmittaa, mutta täytyy
olla tyytyväinen ettei tapahtunut mitään pahempaa.
Huomen aamulla pikaisesti kaikki pakolliset toimet terveyskeskuksessa ja sitten KOTIIIIIN!!! <3 :)
-Kristiina
