Muistojen polku

(Kristiinan sanelusta, Leila kirjoittaa)


Muistojen päiväkirjaan tartuu sekä hyviä että huonoja muistoja. Hyvät muistot olisi tietenkin kivempia mutta kaikki täytyy ottaa vastaan. Kotipäivien muistot ovat vain kivoja. Missu köllötteli pesässään tyytyväisenä kylvyn ja ruuan jälkeen. Tosin itse kylpy ehkä kuului Missun ei niin mukaviin muistoihin, mutta sen jälkeinen olotila näytti miellyttävän. 


 Eilen Juha soitti ikivihreitä tunnelmakappaleita pianolla,


 joita olemme paljon harjoitelleet sekä omaksi iloksemme, että eri tilaisuuksia varten.

Ikivihreät laulut kestävät vuosikymmeniä, joten laulut olivat tuttuja myös päivällisellä olleelle äidilleni. 

Päivät joihin sisältyy hyviä ideoita, ovat aina muistamisen arvoisia. Hauska oli saada ystävänpäiväksi kukkia, kortteja, suklaata ja kahvia. Ihmiset taitavat lelliä minua enemmän kuin tavallisesti, nyt kun en ole terve. 


Seela ja Eden piirsivät perheenjäsenten kuvia.

Piirustukset ovat vähintään yhtä ihania kuin valokuvat, oikeastaan jopa kivempia. Taitelija voi ikuistaa niihin yksityiskohtia jotka eivät valokuvissa tule esille.
 
Hoitoalalla tehtävät säästötoimet puolestaan aiheuttavat pelkästään ikäviä muistoja. Päättäjät eivät varmaankaan säästöistä kärsi, mutta potilaan kannalta jokainen säästötoimi on liikaa. Kun hoitajia on liian vähän, on potilas se joka joutuu odottamaan hyvinkin epämukavissa tilanteissa aivan liian pitkään. Ja kukas muu valitukset ottaisi vastaan, kuin hoitaja, joka ei ehdi jokapaikkaan. Hoitoalan koko kuva on kirkastunut minulle valitettavan kirkkaaksi näiden kahden kuukauden aikana, ja olen aika järkyttynyt siitä miten ihmisen vointi ja tunteet ja perushoito jätetään huomioimatta. Säästötoimet näkyvät myös ruuan tasossa. Ravintoköyhät ateriat ja imelät välipalat eivät yksinkertaisesti anna potilaille tarpeeksi vitamiineja ja hivenaineita. Siksipä perhe täydentääkin päivittäin ruokiani marjoin, hedelmin, juustoin, salaatein, pähkinöin ja kalapalasin. Tarvitsen valtavasti ruokaa koska lihakseni kutistuivat olemattomiksi ja tarvitsen loputtomasti proteiinia yms, kuntoutuakseni ja päästäkseni kotiin. 

Jotenkin tuntuu että säästötoimien merkitystä ja niiden kohteita vähätellään, ja ne jotka niitä keksivät saavat kunniaa ideoistaan. Olen pohtinut tätä asiaa tosi paljon, mutta eipä pohtiminen tunnu asioita muuttavan. Jos hoitoalalla jotain muutoksia pitäisi tehdä, niin sinne pitäisi antaa lisää määrärahoja. Maailma ei muutu yhtään paremmaksi paikaksi, kun rahaa pihistetään vääristä kohteista. Se aiheuttaa vaan eriarvoisuutta ihmisten välillä. Täältä kotipaikkakunnalla loppuvat esimerkiksi yöpäivystykset, jonka jälkeen lähin paikka saada apua on 130 kilometrin päästä. Ja se on vasta alkua. 
Kiukkuisia mietteitä tänään sunnuntaipäivänä. 

Mutta eilisen kotipäivän muistot tuntuvat hetkihetkeltä yhä paremmilta.

-Kristiina






Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa

Säärystimet virkkaamalla