Rannekkeita seiskaveljeksestä ja nallesta

Neuloin lahjaksi parit rannekkeet, joita uusin bambiperheeni jäsen esittelee.


Näihin rannekkeisiin käytin kahta sinista seiskaveljestä. Silmukoita tein 28 ja neuloin kolmepuolosilla puikoilla koko ajan kaksi nurin, kaksi oikein. Rannekkeet näyttävät hurjan pieniltä, mutta ne joustavat reilusti. Päättelin ne uudella helpolla tavalla, jolla reunoista sai kiristämättömät ja ennen suosimaani päättämistapaa nätimmät. 

Viimeinen kerros sujui näin: neuloin viimeisen kerroksen samaa neulosta kuin edellisen rivin eli tässä tapauksessa kaksoikein-kaksnurin. Edellinen silmukka piti vetää juuri neulotun silmukan läpi, jolloin silmukat vähenivät automaattisesti. 

Toiset rannekkeet ovat kahta eriväristä nallea, joita toinen on kirjavaa. Näihin tarvittiin kakspuolen puikoilla neulottaessa 36 silmukkaa, ja neule oli alusta loppuun joustavaa yksi oikein  yksi nurin. 
Päättely hoitui samalla tavoin kuin edellisissä rannekkeissa. 


Uusia ja vanhoista neuleista tehtyjä rannekkeita löytyy lisää hakusanalla rannekkeet.





Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Säärystimet virkkaamalla

Lankojen värjäys koukuttaa