Keijukaislautasia rumista lautasista
Monta kertaa ihailin lahjaksi saamiaini keijukaiskiiltokuvia, mutta en osannut päättää mihin ne käyttäisin. Kun ne kerran taas olivat pöydällä katseltavina, keksin niille hyvän paikan. Muutin kaksi rumaa lautasta keijukaislautasiksi.
Liimasin kiiltokuvat lautasiin kiinni decoupagelakalla. Sivelin pari kerrosta lakkaa myös kuvien päälle. Keijujen lisäksi arkeissa oli kukkasia, joita liimasin keijukaisten väleihin.
Lautaset ovat kestäneet virheettöminä jo monta vuotta.
Käytön jälkeen huuhtaisen tai pyyhin ne kevyesti. Konepesu voisi muuttaa kuviot entisiksi keijuiksi. En laita lautasille mitään sellaista, jonka jälkeen ne pitäisi pestä runsaalla vedellä.
Lautaset näyttävät kivoilta vaikkapa karkkien ja hedelmien alla.
Samalla idealla astioita voi koristella millä tahansa mieluisilla kuvilla.
Lisää kiiltokuvaideoita löytyy tunnisteella kiiltokuvat ja astioita tunnisteella astiat.
Killtokuvatuolin linkki tässä
Killtokuvatuolin linkki tässä