Pikkuruinen lipasto


Kesällä ostin kierrätyskeskuksesta eurolla pienen lipaston. Se oli kaksivärinen ja yhdestä laatikosta puuttui nuppi. Lipaston saa seinälle, mutta voi sitä pitää pöydälläkin.


Irrotin loputkin nupit, rapsuttelin muutaman maalimöykyn pienemmäksi, ja spreijasin lipaston siniseksi. Ei sitten tullut mieleen, että kuulakynällä piirrellyt sotkut olisi kannattanut hioa kunnolla pois. Ne peittyivät vasta kolmannella spreijauksella. 


Nupeiksi liimasin kuumaliimalla lasihelmet. Ostin monta vuotta sitten kirpusta lasihelminauhan, josta kuvittelin tekeväni joulukoristeita. Eipä sitä tullut tehtyä, mutta näköjään helmille on muutakin käyttöä.




Pieni piironki myös tässä jutussa
Kynäpiironki

ja muita pikkuisia jemmoja tunnisteella pikkujemmat

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säärystimet virkkaamalla

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa