ELÄVÄSTÄ ELÄMÄSTÄ, Suvun perintöä

Tositarinoita lähipiirin kommelluksista

Suvun perintöä

Lapsena opin, ettei ruokaa saa tärvätä tai mitenkään kaltoin kohdella. Äiti ja mummit eivät koskaan unohtaneet mainita pula-aikaa, jos joku nirsoili ruokapöydässä. Ikinä en olisi uskaltanut lapsena tunnustaa osuuttani broilerin koiven katoamisessa. Rikokseni lie jo vanhentunut, mutta puolustuksekseni kerron varalta, että koipi oli lojunut yön grillissä.

Yövirkku mummini noudatti lääkärinsä ohjetta syödä kahdeksan pientä ateriaa vuorokaudessa. Oli tavallista, että mummi herätti minut yöllä kysyäkseen olinko nälkäinen. Kyläilin mielelläni mummolassa, koska siellä sai aina limpparia, mutta toistuvat nälkäisyyskyselyt hermostuttivat joskus. Sitä paitsi mummi ei uskonut ei-sanaa, vaan kantoi yötä päivää milloin mitäkin purtavaa, koska olin hänen mielestään laiha lapsi.

Niin se broileri. Sitä oli tarjolla jo päivällisellä ja aamukahden väliaterialla. Kahdeksan aamiaista valmistellessaan kuulin mummin taas mainitsevan yhä syömättä olevan broilerin, ja pisti jo grilliä kuumenemaan. Silloin sen tein. Nappasin koiven ja salakuljetin sen naapurin koirankuppiin. Annoin ehkä jotenkin ymmärtää, että ukki lie nälissään popsinut koiven.



Onni onnettomuudessa

Äitini hermostui molemmille mummeille ruuan tuputtamisesta. Julkituotakoon se seikka, että äiti tuputtaa ruokaa enemmän kuin kaksi mummia yhteensä. Eikä hänkään ymmärrä sanaa ei.

Olimme Johannan ja Bayowan kanssa ilmoittaneet tulevamme käymään ruuan jälkeen, mutta emme söisi mitään. Niinpä niin. Sovittuna aikana mummolassa oli kahden litran lettutaikina muhimassa, hillo kiehumassa, ja äiti roikkui puoliksi pakasteessa kaivelemassa lisää ruokaa lapsukaisille. Pakasteiden keskeltä kuului vaimea ääni, että onneksi ei se muna mennyt rikki.

Äiti oli kompastunut ja rojahtanut selälleen keittiössä. Kaiken kamaluuden keskellä hänellä oli ollut vain yksi ajatus: kädessä oleva, lettutaikinaan kuuluva muna ei saa mennä rikki. Kun isä rytinän kuultuaan tuli auttamaan äitiä pystyyn, piti hänen ensitöikseen pelastaa lattialla pitkin pituuttaan makaavan mummelin kädestä kananmuna.




Juttu kuvineen julkaistu Ylä-Karjala -lehdessä 14.2.2012

Juttusarjan tarina myös

Iloista liikuntaa ja lavakarismaa

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa

Säärystimet virkkaamalla