Pikkulipaston uusi look

Vanhoja tavaroita täynnä olevassa kodissani on aina jotain tuunattavaa. 


Nyt käsittelyyn joutui tummanruskea lipasto, jonka ikiajat sitten ostin pikkurahalla vanhojen tavaroiden kaupasta Tampereelta. Lipasto oli tummempi kuin miltä se tässä kuvassa näyttää.

 Malli on kiva, mutta en koskaan ollut kauhean ihastunut lipaston tummaan pintaan. Lipasto on ollut vuoronperään joka huoneessa, ja nyt kun siirsin sen olkkariin sen oli lopultakin aika saada uusi väri. 


Sekoitin smokey blue ja petrol -sävyisiä kalkkimaaleja yhteen ja lorautin joukkoon tilkan vettä. Kannen ensimmäisen kerroksen vetäisin pienellä telalla, mutta sen jälkeen rupesin töpöttelemään maalia rullaksi kieputtamallani superlonin palasella. Halusin pintaan elävyyttä, ja superlon oli käyttökelpoinen maalisuti siihen tarkoitukseen. 


Maalauksen ajaksi ruuvasin vetimet irti. Laatikot maalasin irtonaisina.  


Viimeistelin pinnan maalisekoituksella, jossa petrolin väristä maalia oli enemmän kuin savunsinistä. 


Missu oli kummissaan, kun se ei vähään aikaan saanut hypätä lipaston päälle. Heti kun se sai luvan, se loikkasi tutkimaan lipastoa.


Ruuvasin entiset vetimet paikoilleen. Lukittavissa ylälaatikoissa ei ole vetimiä laisinkaan.


Hmmm ... kiinnostavaa.


Vaikka lipasto on pienehkö, sen sisään mahtuu hurjasti tavaraa. 


Kalkkimaalilla on kiva maalata sisällä, koska se on hetkessä kuivaa eikä haise. Lisäksi väärään paikkaan - tällä kertaa lattialle - eksyneet roiskeet saa vedellä pois. 


Myös välineet on helppo putsata vedellä. Superlonsuti jouti roskiin. 


Kalkkimaali on riittoisaa. Samoilla maaleilla olen maalannut myös


ja maaleja riittää yhä vaan.

Lisää tuunattuja kaappeja ja hyllyjä löytyy tunnisteella hyllyt.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säärystimet virkkaamalla

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa