Korkkareihin pitsikorot
Korkkareilla ei ole tarkoitus talsia märällä savisella pellolla. Aiemmin tuunaamilleni koroille kävi huonosti kun niin tein. Nahkakorkoihin liimaamistani strasseista melkein puolet jäi pellon uumeniin. Niiden paikalle tarttui tahmeaa savea, joka lähti irti vain rapsuttamalla. Nahkakorot eivät kovin tykkää puukkokäsittelystä, joten oli aika uusia ne kokonaan.
Tältä kengät näyttivät tuunattuina ennen peltokäppäilyä Kenkähullun vikaa.
Pilaantuneiden korkojen kuva on vain päässäni.
Päällystin korot strassein ja helmin koristellulla pitsikankaalla. Kankaan ostin juhlamekkoa varten monta vuotta sitten Tel Avivista. Siellä on kävelykatu, jossa käsitöiden tekijällä menee pää helposti sekaisin. Katua reunustavat toinen toistaan täydemmät kangaskaupat. En ole missään nähnyt niin paljon kauniita kankaita samalla kertaa.
Lisäksi kaupoissa oli tosi hyvä palvelu. Kun kerroin millaisiin juhliin olin mekkokangasta vailla, alkoivat myyjät kieputtaa ihania kankaita ympärilleni ja samalla kertoivat ehdotuksiaan mekkojen malleista. En ollut moista ennen kokenut ja monta kertaa tuli suuri kiusaus hintaa kysymättä ostaa kankaita, joihin minulla ei ollut ollenkaan varaa. Sillä välin kun peilin edessä ihastelin ympärilleni kiedottuja kankaita, silmäili Heidi onneksi kankaiden metrihintoja ja palautti minut maanpinnalle.
Lopulta päädyin vaaleanpunaiseen, ohuenohueen kankaaseen, josta ompelija ompeli minulle pitkän mekon.
Mekko näyttää kuvissa jotenkin pötkylältä, mutta se on kyllä aika nätti päällä. Kangas on niin koristeellinen, ettei mekkoon tarvinnut tehdä mitään ihmeellisiä kommervenkkejä. En nyt viitsi sen sisään sulloutua, kun sitten pitäisi oikeastaan tälläytyäkin ja laittaa tukka nätisti.
Liimasin kuumaliimalla korkoihin pari kerrosta kangasta ja kantaosaan vain yhden kerroksen tilkun piparkakkumaisesta reunasta. Sormia kuumotti monta kertaa, kun vielä kuuma liima tursusi pitsien läpi. Lopuksi leikkasin ylimääräiset kankaat pois.
Nyt sipsuttelen näillä kengillä vain kovalla alustalla.
Lisää tuunattuja kenkiä löytyy tunnisteella kengät.