Pesintää ja ruokataukoja

Pikkuoravat käyvät niin nätisti pyytämässä herkkupaloja, että annan niille silloin tällöin vähän naposteltavaa.


Kun laudat ovat tyhjät, oravat ja linnut pureskelevat puuta.


Tämän kuvan nappasin toukokuussa, jolloin oravilla oli vielä osittain talvikoltut.


Pelakuilla koristeltu ruokailupaikka eläimille ja linnuille. Kävyistä ei jää paljoa jäljelle, kun kaverini niitä mutustelevat. Joku vuosi sitten värjäsin lankoja valmiiksi pureskelluilla kävyillä ja kaarnalla. Liotin niitä ensin monta tuntia ja sitten keittelin pihanuotiolla kotvasen. Langat värjäytyivät vaaleanruskeiksi.


Terttu-serkkuni kesäparatiisin huussin ikkunalaudan asukkaat lähtivät jo maailmalle.


Ikkunalauta oli hyvä kiitorata.


Johanna lähetti tämän suloisen perhekuvan Vesijärven rantamilta.


Oravalla ei ole tekohampaita, vaikka kuvassa siltä näyttääkin. Isot perheet pitävät oravavanhemmat kiireisinä. 


Liiterin nurkkaan, hirsiparrun päälle oli joku rakentanut aika pistelevän pesän. Puuha oli joko jäänyt kesken tai pesä oli vasta valmistumassa. Mitään pesimisen jälkiä siinä ei näkynyt.


Perhostoukilla ja minulla on yhteiset nokkosviljelmät. Kuva on jonkun vuoden takaa. Nyt toukkia ei ole noin paljoa.


Käpytikka ruokki lähes kokoistaan poikasta. Poikanen istahti usein lintulaudan päälle ja kiljui siinä sydäntäsärkevästi. Joskus se yritti emoaan jäljitellen löytää ruokaa lintulaudalta mutta hakkasi vain laudan seinää.


Myrskyssä pari pesää tippui maahan. 


Onneksi ne olivat jo tyhjiä. 


Luontojuttuja kuvineen löytyy lisää tunnisteilla 

linnut
oravat
siilit
puput
metsäkauriit
luonto

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säärystimet virkkaamalla

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa