Kotihommia lastenlasten kanssa
Huushollini ei tavallisestikaan ole ihan tiptop, mutta tavarat ovat kyllä vähän paremmin paikoillaan kun lastenlasten täyttäessä talon.
Periaatteessa haluaisin aina ruokailla kauniisti katetun pöydän ääressä... Periaatteet unohtuvat kun on niin paljon muuta ohjelmaa.
Edenin keräämä ja asettelema kukkakimppu ruokapöydällä on kyllä kaunis.
Sain pihalle työpöydän talon vintiltä löytyneestä puisesta silitysalusesta. Maalasin levyn veneenpohjamaalilla, joka on hyvin suojannut pihalla olevaa kukkien hoitopöytää.
Ostin pihakeittiöön kaksipaikkaisen hellan, jota ei ohjeen mukaan saa pestä astiapesukoneessa. Ehkä se ei olisi ensimmäisenä tullut mieleen muutenkaan.
Pihalla on kätevä paistaa lettuja ja tehdä popcorneja, kun käry jää suoraan ulos. Seuraavaksi on tarkoitus paistaa kalaa ulkoilmassa.
Tavarat jotenkin leviävät ja lisääntyvät päivä päivältä enemmän. Missu ihmettelee tavaranpaljoutta eteisessä.
Myös olohuoneen sisustus on nyt tavallista rennompi.
Olkkariin rakennetut majat vaativat hieman erikoisjärjestelyjä.
Metsäisellä pihalla on kiinnostavia juttuja. Nyt sieltä löytyi munankuoret, joiden sisältä luultavasti oli kuoriutunut sepelkyyhkyn poikanen.
Ainakin netistä löytyneet tuntomerkit olivat sepelkyyhkyn munaan sopivat.
Kun hulina alkoi vähän uuvuttaa, istuin varjoon ja virkkasin vasta valmiiksi saamaani tilkkupeittoon yhden rivin lisää. Siinä on nyt 42 ruutua, jotka ovat kooltaan 25x25 cm.
Pihapostauksia löytyy lisää tunnisteella pihahommia.