Satukoreja ja eläkeläistonttuja

Joulunäpertelyjä tehtäessä tunnelmavalo on tärkeä. Tuvan kynttiläkruunussa joulukoristeet roikkuvat ympäri vuoden. Kesäaikaan ei kynttilöitä useinkaan tule polteltua.


Vasta adventtina kaivoin esiin muutamia kynttilöitä. Suurin osa kynttilöistä on vieläkin laatikossa.


Vähän aikaa sitten lahjaksi saamani kaurislyhty passaa hyvin muiden pikkuvalojen seuraan.


Lasten ja lastenlasten taiteilemat paperitontut ovat olleet niin monesti teipattuina ovissa, että niiden kiinnittämiseen piti keksiä uusi systeemi. Vanha ilmoitustaulu muuttui jouluiseksi, 


 kun maalasin sen reunat punaisiksi akryylivärillä. Missu auttoi kiinnittämään tonttuja tauluun nupeilla. 


Joulun jälkeen koko taulun voi ripustaa vinttiin odottamaan seuraavaa vuotta.


Olen monena vuonna tehnyt jouluksi kukattomia kukkakoreja. Ennen kuin piha muuttui taas valkoiseksi, keräsin pihalta vähän sammalta ja muuta tarpeellista. Asettelin parin pienen korin pohjille leipäpussit, ja sen päälle sammalia multineen. Multaan oli helppo tökkiä varpuja ja oksia. Suihkuttelin sammaleet ja varvut kosteiksi, eivätkä ne luultavasti muuta hoitoa tarvitsekaan.


Tekolumipussista riittää näköjään vielä moneen muuhunkin askarteluun. 


Muovieläimet vaihtoivat joulukuuksi maisemaa.


Ainakin toistaiseksi Missu on tyytynyt vain nuuhkimaan koreja. Jos ne alkavat kiinnostaa Missua liikaa, siirrän ne kuistille.


Toisessa korissa tontut kokoustavat tähtipöydän ympärillä. Ne kai odottavat riisipuuroa.


Kantorivan ympärille pyörittelin nauhan rumasta ja lahosta jouluroikusta, joka pääsi nyt sytyttämään leivinuunia.


Vuosia sitten rapumerrasta askaroimani kattolamppu roikkuu tuvassa vuoden ympäri. Toiset valot eivät vielä pala, koska en muistanut ostaa niihin pattereita.

Tuunattuja valaisimia löytyy lisää tunnisteella
Valaisimet. 


Lampun alla piirongin päällä äitikauris lapsensa kanssa nauttii lämmöstä. Roskalavalta pelastetut kauriit sain lahjaksi. 

Lisää pääasiassa kierrätyskamoista tehtyjä askarteluja löytyy esimerkiksi tunnisteella näpertelyt.



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa

Säärystimet virkkaamalla