Pöytälampun uusi kostyymi

Pöytälamppu oli vielä pari päivää sitten ihan tavallinen metallijalkainen valaisin. 
Missu halusi tietysti esitellä millainen se on nyt. 


Takana näkyvän verhon tein näin


Kun kesällä kasailin kirppuun tai kierrätykseen meneviä pikkuromuja, jäi sivuun pussillinen enemmän tai vähemmän kärsinyttä roinaa. Pussissa oli hännätön posliinikoira, jalaton lasinorsu, yksikorvainen muovihiiri, posliinilintu vailla nokkaa ja pyrstöä, muutama soma pinssi ja monta muuta pientä esinettä. 

Joukossa oli jokunen ihan ehjäkin koriste, jonka halusin mukaan lamppuprojektiin.



Liimasin esineet kuumaliimalla lampunjalustaan. Osa ei meinannut tarttua kunnolla kiinni. Esimerkiksi posliinipellen- ja koiran alle liimasin ensin palat puista kertakäyttöveistä. Se auttoi, eikä mikään osa enää heilunut. 


Seuraava toimenpide oli spreijata koko komeus hopeavärillä. Se loppui kesken, joten viimeistelin työn töpöttelemällä vesiväripensselillä hopeamaalia purkista.


Sivelin superlonilla maalia myös pätkään sähköjohtoa. Loppu johto jää piiloon pöydän taakse, mutta voihan senkin joskus sutaista hopeiseksi jos siltä tuntuu. 


Alkuperäinen lamppu oli tällainen ihan perus. En maalannut muuta osaa enää uudestaan, koska se kävi sellaisenaan uudistettuun osaan. 


Lisää tuunattuja lamppuja ja varjostimia löytyy hakusanalla valaisimet.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säärystimet virkkaamalla

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa