ELÄVÄSTÄ ELÄMÄSTÄ, Puhelinkulttuuria

Naistenlehden puhelinmyyjä puhui minut pyörryksiin. Puhelun alussa minulla ei ollut aikomustakaan tilata lehteä, mutta puolen tunnin keskustelun jälkeen kiitos kyllä lipsahti. 

Rehevällä savon murteella haasteleva nainen kertoi myyntitehtävänsä lomassa miehensä ärsyttävästä tavasta jättää leipäpalasten reunat syömättä. Keskustelimme myös hänen vastapäisen naapurinsa terrieristä, joka oli haukkaissut rouvaa takapuolesta, kohtuullisen muhkeasta kuulemma. Haukkapalasta oli ollut taloudellista hyötyä. Poikamiesnaapuri oli hädissään tilannut Me Naiset ja Lemmikin kestotilauksina.

Kun rouva juttujen lomassa ohimennen sitten kysäisi, että pannaanko se lehti ylejään tulemaan puoleks vuojeks, niin jotenkin minä vastasin myöntävästi. Tyttäreni, jotka kuuntelivat sivusta keskustelua luulivat minun juttelevan jonkun tuttuni kanssa. Heitä kummastutti kun selvisi, ettei minulla ollut aavistustakaan kenen kanssa olin puhunut.

Ei ollut aavistusta keskustelukumppanistaan sillä Väiskilläkään, jolle äitini Helsingissä käydessään soitti. Puhelinluettelossa oli ollut allekkain kaksi samannimistä henkilöä, ja äiti valitsi epähuomiossa väärän numeron. 

Puheliasta sukua kun olemme, niin puhelimeen vastannut herra ei ensimmäiseen viiteen minuuttiin tainnut ehtiä sanoa juuri mitään. Äiti kyllä ehti. Samassa hengenvedossa hän kertoi kuka soittaa, kysyi Väiskin ja rouvan kuulumiset ja Pohjois-Karjalan matkasuunnitelmat. 

Jotenkin vastapuoli lopulta onnistui saamaan lyhyen suunvuoron ja kysyi kenen kanssa hänellä oikeastaan oli kunnia puhua. No mutta Väiski, mitä ihmettä sinä höpäjät. Ellihän tässä on, Nurmeksesta, äiti sanoi ja jatkoi lörpöttelemistä. 

Vähän aikaa Väiskinä pidetty henkilö kuunteli ennen kuin pontevasti ilmoitti ettei hän tunne ketään Elliä, ei ole ikinä tuntenutkaan eikä varsinkaan Nurmeksesta. Hiljaisuus. Anteeksipyyntö ja numeron tarkistus. Hupsista! Lohduttava elementti oli se, että jos ei äiti tuntenut puhekumppaniaan, niin ei hänkään tuntenut äitiä.

Tarina ei päättynyt siihen. Muutamaa viikkoa myöhemmin uutisia katsoessaan äiti kiljaisi:

Tuossa se muuten on se Väiski, se jolle minä soitin! 

Kyseinen henkilö oli eräs professori, jota haastateltiin uutislähetyksessä.

  

Juttu julkaistiin Ylä-Karjalassa 12.5.2011.