Astiakaapin aarteita
Kauniita astioita on vähitellen kertynyt huusholliini vähän liikaakin. Onneksi minulla on suuri kaappi, jossa ne hyvin säilyvät. Aarteeni ovat enemmän tai vähemmän kuluneita, ja jollekin toiselle ne olisivatkin aivan roinaa.
Kaapin onnistuin vuosikymmeniä sitten ostamaan muutamalla kympillä eräästä autiotalosta. Oikeastaan ostin niitä kaksi, joista lasiovellinen on astioilla ja umpiovinen vaatteilla. Kaapit olivat niin siistit, etten tehnyt niille muuta kuin putsasin. Ne ovat luultavasti peräisin joltain koululta.
Kaapin päällystä koristavat mummin ja ukin ammoin Sortavalasta ostamat posliiniset kannu ja pesuvati.
Ne ovat saaneet monia kuhmuja matkan varrella, mutta kuvaa varten käänsin niiden ehjimmät puolet näkyviin. Kannun ripa esimerkiksi on monena kappaleena, ja vadissa on halkeama ja sen reunasta puuttuu pala.
Bongasin kannun ja vadin kerran mummin ja ukin kellarista, mistä ukki käski minun ne viedä mennessäni pölyä keräämästä.
Fasaanikuvioista Arabiaa on peräti kannu, kastikekulho, vati ja kuudet kappaleet syvää, matalaa ja leipälautasta. Ne sain kauan, kauan sitten äidiltä ja isältä. Silloin vasta aloittelin astioiden keräilyä. Lautasissa ja vadissa on kolhuja, mutta ei niin paljoa etteikö niitä voisi vielä käyttää.
Aino Aallon kannu on hieman samentunut, mutta muutoin hyvä. Se odotti minua tässä talossani.
Kullankeltainen oranssiin vivahtava kuppi oli mielestäni hurjan hieno silloin kun olin lapsi. Mummilla ja ukilla oli niitä kaksi, ja sain aina halutessani juoda niistä teetä. Nyt kupit ovat minulla, paitsi toinen lautanen oli jo kadonnut siinä vaiheessa kun ne sain.
Kuppien pohjassa lukee Made in USA.
Kupin takana näkyvä Arabian kastikekulho on äidin lapsuudenkodista.
Vaaleanpunaisen lintukupin Heidi toi tuliaisiksi maailmalta.
Kupposen pohjassa on teksti Happy products for happy people.
Vihreän lasikipon sain taloni mukana.
Kauniin teekupin isä toi kerran tuomisiksi Lontoosta.
Jatkan astiakaapin aarteita -postausta toisella kertaa.
Jatko-osa on luettavissa tästä
Lisää astiakaapin aarteita
Jatko-osa on luettavissa tästä
Lisää astiakaapin aarteita