Kodikkaita kirjahyllyjä

Olen haalinut kirjahyllyni kirpuista ja kierrätyskeskuksista. Osana hyllyjä ovat hienot vanhat puulaatikot, joista kolme on oikeastaan Heidin löytöjä.


Hyllyllä oleva lintuvalokuva on yksityiskohta Heidin maalaamasta Unilinnut-taulusta. 
Heidin tauluja voi katsella tässä Heidin tauluja (heidiefrat.com) tai instragramissa nimellä Heidi Efrat.


Hyllyllä olevat viinilaatikot tuunasin cd-levyille kaapeiksi näin 

Seinällä olevan peilinkehykset ovat pienestä taulusta, johon vaihdatin vähemmän prameat kehykset. Peiliin kultakehykset ovat omiaan, eikä peili maksanut lasiliikkeessä paikoileen laitettuna kuin kaksi euroa. 


Hyllyille sopii kirjojen lisäksi kivoja pieniä esineitä. Leilan jouluksi lähettämä kirjakissa vaihtaa välillä paikkaa.



 Kivet ovat muistoja korukivien hiomisesta, jota opettelin muutamalla kurssilla. Kiviastia on ollut monessa virassa. Siitä lisää tässä Kynsilakkajemmat.


Innostuksen kivien hiomiseen sain isältä, joka innostui siihen ensin. Innostus tarttui myös Tainaan. Äiti ja isä kävivät monta kertaa kivimessuilla, mistä sain tuliaisiksi kauniita kiviä. 





Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säärystimet virkkaamalla

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa