Eläinlapsukaisia
Näin sydäntalvella on kiva kaivella esiin kesäisiä kuvia eläinlapsukaisista.
Oravalapsukaiset ovat vähän hupsuja. Jotkut niistä kesyyntyvät niin paljon, että ne seuraavat perässäni kun maleksin pihalla ja livahtavat sisälle kun silmä välttää.
Monet eläimet saavat nimet. Kirppu oli niin pieni ja suloinen ja erikoisen utelias. Kun lueskelin pihan hetekalla, vahti Kirppu minua usein puusta käsin. Joskus se loikkasi puusta viereeni hetekalle ja pinkaisi samantien jatkamaan matkaansa.
Pullaressulle kävi köpelösti. Haukka oli napannut siitä kiinni, ja Pulla oli paennut kuistin alle ja kuollut sinne. Haukan käsittelystä oli jäänyt Pullan kylkeen iso reikä.
Joinakin kesinä oravalapsia vilistää joka puolella.
Tämä vauveli kävi tarkistamassa kuistilla hillopurkin sisällön.
Käpytikkaemolla oli kiire, kun se ruokki kahta laiskansutjakkaa poikastaan.
Räkättirastaan poikaset säntäilevät sinne ja tänne, ja usein ne jäävät lopulta poseeraamaan kameralle.
Vielä vähän värittömät sini -ja talitiaiset opettelevat vähitellen pihan tavoille.
Kaikken juttujeni kuvat ovat minun ottamiani, jos en erikseen muuta kerro.
Lintujuttuja löytyy lisää hakusanalla linnut ja oravajuttuja hakusanalla oravat.
Kaikken juttujeni kuvat ovat minun ottamiani, jos en erikseen muuta kerro.
Lintujuttuja löytyy lisää hakusanalla linnut ja oravajuttuja hakusanalla oravat.