Valoa kaamokseen - tuunaa varjostin napeilla ja helmillä

Helmet ja napit ovat varsin monikäyttöisiä askartelutarvikkeita. Olen niistä näperrellyt niin verhoja ( Kuistin ikkunaverhot) kuin lamppujakin. 


Pöytälamppu on kehikko lapsuudestani. 60-luvulla kehikko oli päällystetty muovinauhalla, jollaisella myös purkkeja päällystettiin näin Kurkkupurkkeja kuin ennenvanhaan ja näin Peltisankosta vanhanajan purkki


Meillä erivärisillä nauhoilla päällystettyjä kehikoita roikkui myös katossa, ja samalla systeemillä tehtyjä varjostimia oli myös talossa jossa nyt asun. Varjostimet olivat ihan kelvollisia, mutta ne kärtsäsivät helposti jos lamppu oli liian vahva. Niinpä täälläkin roikkui katossa vaaleanpunainen muovivarjostin, joka oli sieltä täältä mustunut ja käpertynyt kurttuiseksi.

Nyt kehikko on kuorrutettu helmillä ja napeilla. Pujottelin niitä sikinsokin vihreään kukkalankaan ja kiristin langat kehikon reunoihin. Puuhaan tarvitaan vain pienet, mielellään käyrät pihdit ja leikkurit, millä langan saa napsaistua poikki. 
Alunperin laitoin varsinkin isoja nappeja liian paljon, eikä lamppu siksi valaissut kunnolla. Viime kesänä retusoin valaisimia poistamalla niistä liikoja nappeja ja helmiä.

Laitan myöhemmin blogiin kuvia muista helmi-nappilampuistani.

Lisää tuunattuja varjostimia löytyy hakusanalla valaisimet tai näistä linkeistä:

Varjostin jämälangoista

Kattolampun uusi mekko
Pöytälamppu kukkii


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säärystimet virkkaamalla

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa