ELÄVÄSTÄ ELÄMÄSTÄ, Iloista liikuntaa ja lavakarismaa



Iloista liikuntaa ja lavakarismaa

Jotkut tanssin harrastajat löytävät elämänsä kohtalon lavatansseista. Niinä vuosina kun kävin lavatansseissa, onnistuin usein saamaan tanssittajikseni … kuinka sen nyt nätisti sanoisi … ei niin vakavasti otettavia kavaljeereja.

Kerran minua kyllä kosittiin. Kiiltävät kengät oli kysyjällä ja kohtuullinen tanssitaitokin, mutta emme keksineet mitään puhuttavaa. Kosijakandidaatin oli siis vähän niin kuin pakko mennä suoraan  asiaan saadakseen tietää, että tulisinko minä hänelle omaksi.
 Enpä niin lyhyen tuttavuuden, kahden foxin perusteella oikein syttynyt. Hyötynäkökohta olisi ollut miehen kotipaikkakunta, Savonlinna. Olisi ollut kätevää käydä oopperajuhlilla, kun olisi ollut majapaikka omasta takaa.

Toinen tanssittaja sen sijaan puhua supatti korvaani koko ajan. Sanoin hänelle monta kertaa, että en kuule hänen puhettaan, että tanssittaisiin vain. Kertomus tuntui jatkuvan, mutta orkesteri soitti tavallista kovemmin, enkä saanut puheesta mitään selvää. Kun tanssi sitten loppui, sanoi mies  kuuluvalla äänellä: 
Mut kyl mie tääl ihan poliisin luval oon, ja kaivoi taskusta ajokorttinsa todistaakseen henkilöllisyytensä. 


Suoraan sanottuna en ollut kovin kiinnostunut tietämään keskustelumme aihetta, joten tyydyin vain nyökkäämään kohteliaasti ja palasin paikoilleni akkariviin.

Nurinniskoin

Rivakassa jivessä tanssittajani kompastui siantappokenkiensä auenneisiin nauhoihin. Mahdotonta oli minunkaan pysyä pystyssä, kun roteva tanssittajani lensi rähmälleen jauhotetulle parketille. Piikkarini sojottivat kattoa kohti ja hameen helma kääntyi hatuksi. Ympärillä tanssivien parien ilmeet olivat näkemisen arvoiset, kun sain helmat pois naamaltani ja näkökykyni takaisin. Ainoat vauriot kuperkeikasta olivat naurun kyyneleiden sotkemat meikit.

Typerä hame

Ompelin tansseihin lähtiessäni samana päivänä kirpputorilta ostamastani mekosta hameen. Ensimmäistä tanssia tanssahdellessani tunsin, miten hame alkoi takaa rullautua myttyyn yhä ylemmäksi ja ylemmäksi. 
Naislukijat tietävät, että joskus käy niin, jos helmassa ei ole alushametta. 
Toisen tanssin lopussa helma oli jo hälyttävän korkealla, joten kipaisin vauhdilla naistenhuoneeseen nyhtämään hametta kuosiinsa.

Ei auttanut sukkahousujen voitelu käsirasvalla sen enempää kuin hameen nurinpäin kääntäminenkään. Tanssiminen oli aivan mahdotonta kun helma koko ajan kääntyi tiukalle rullalle. 
Oli siis kaksi vaihtoehtoa, joko istua kiukkuisena syrjässä tai heittää hame pois. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon, ja luotin siihen ettei kukaan hämärässä salissa huomaa hameettomuuttani polviin asti ulottuvan pitsiliivini alta. 
Tanssia sain tavallista enemmän, mutta enpä kysellyt kenenkään kommentteja. Ehkä vähän kyseenalainen sanonta, tieto lisää tuskaa, oli siihen tilanteeseen sopiva ajatus.

Onneksi pehmusteita oli omasta takaa,

Elävästä elämästä -juttusarjaani julkaistiin Ylä-Karjalassa. 
Tämä juttu oli lehdessä 2.8.2011.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säärystimet virkkaamalla

Kuva
Leila tilasi pitkät virkatut säärystimet, jotka nyhersin paksusta langasta. Kellertävät langat, paitsi alareunan tummankeltaisen, värjäsin monta vuotta sitten alkukesällä sekalaisilla kasveilla, joita pihalla sattui innostuksen hetkellä vihertämään. En ole ihan varma, mitä pataan kaikkea pistin. Muistelen liotelleeni lankoja ainakin pajun- ja koivunlehtiliemessä ja jonkun kokeilun tein lepänlehdillä. Pureutusaineena käytin nokkosta. Mahdollisuuksien mukaan hyödynnän lankavärjäyksissä saaveihin kertynyttä sadevettä. Värjätyt langat olivat alunperin jotain epämääräisiä vaaleita keriä. SIninen lanka on toisella kierroksella eli purettua ja loput lankojen loppukeriä. Virkkasin nelosen koukulla 54 ketjusilmukkaa, ja vasta jossain nilkan seutuvilla kavensin virkkausta hyppäämällä kolme kertaa kahden silmukan yli.  Ensin virkkasin avointa perusvirkkausta neljä kerrosta, jonka jälkeen yhdistin reunat ja aloin virkata putkea. Siten sain saumattomat säärystimet.  Nelj...
Lue lisää

Jäähyväiset

Kuva
Hei kaikille lukijoille.  Tämä on viimeinen postaus Mäntymäeltä.  Täällä kirjoittaa Leila, ei enää Kristiinan sanelusta, vaan Kristiinan kunniaksi.  Blogin idearikas luoja, minun ja siskojeni Heidin ja Johannan maailman rakkain äiti, Bayowan, Nuotin, Seelan, Edenin, Leonin ja tulevan tyttövauvan rakastava, hupsutteleva ja huolehtiva mummi lähti tästä maailmasta eteenpäin.  Äidille tämä blogi oli iloisten asioiden paikka, murehtimisvapaa ja hyvää mieltä tuova ideanurkka. Äiti aloitti tämän blogin sen jälkeen kun hän sairastui ja halusi paikan missä sairautta ei ole, siksi ikävät asiat eivät kirjoituksissa näkynyt, ei ennen viimeisiä aikoja.   Lukijoiden kommentit toivat paljon iloa ja näin ollen kiitänkin teitä äitini puolesta. Uskoisin äidin niin haluavan.  Jätän blogin tänne paikoilleen. Lapsenlapset voivat sitten halutessaan käydä lueskelemassa mummin elosta Mäntymäellä, sekä ehkäpä satunnaiset uudetkin vierailijat löytävät tääl...
Lue lisää

Lankojen värjäys koukuttaa

Kuva
Minulla ei ollut aluksi mitään käsitystä, miten lankoja oikeaoppisesti pitäisi värjätä.  Sen verran katsoin ohjeita vanhasta niksikirjasta, että värin puretusaineena voisi  käyttää raparperiä, katajaa tai nokkosta.  Se oli hyvä tieto, koska en halunnut ostaa kokeiluun muuta kuin langat, ja  pihallani parhaiten menestyvä kasvi on nokkonen. M etsänpohjassa kitui  muutamia laihoja varsia kasvattava raparperi, ja katajien huonot oksat joutivat pataan. Jokunen tiili sai kelvata pihan tulisijaksi ja kattilan virkaa ajoi alumiiniastia, jonka  pohja oli vääntynyt talvella. Unohdin nimittäin tyhjentää saavin,  jonka pohjan vesi jäätyessään muotoili puolipallon muotoiseksi. Pyöreä pohja  ei haitannut mitään, sillä saavi keikkui hienosti tiilien välissä.  Täytin astian puolilleen sadevettä, tungin veteen reilusti nokkosia ja  vuoronperään erilaisia kasveja, mitä nyt satuin pihalta löytämään. Ainekset  saivat kiehua k...
Lue lisää