Leluja 1960-luvulta - valmis juttu


Nyt kävi niin, että tämä kuva karkasi omille teilleen 😊. 
Juttu jatkuu myöhemmin.

Nytpä juttu jatkuu ...

Ylimmäisessä kuvassa on lempilelujeni joukkoa. Melkein kaikki ovat tallella. Minun jälkeeni muovieläimillä leikkivät omat lapseni, ja vielä ne kestäisivät lastenlastenkin leikit. Pienet eläimet olivat - ja ovat edelleen - mielestäni ihania. Muutama pikkueläin on esitelty aiemmin postauksessa Kauriskamaa



Kerran nahistellessamme Pekka nappasi leikeistäni vasemmanpuoleisen pupun ja kävi piilottamassa sen johonkin. Ei auttanut vaikka kuinka kiukkusin pupua takaisin. Sain sen vasta kun kävin vessassa. Pekka oli nimittäin piilottanut pupun vessan vesisäiliön päälle ja kun vetäisin narusta, lensi pupu melkein vessanpönttöön. Tarkennus nuoremmille lukijoille: vessa huuhdottiin vetäisemällä narusta, joka liikutti vipua katonrajassa olevan vesisäiliön päällä. Koskapa pupu istui vivun päällä, sai se ilmalennon. 



Olin jo koulutyttö, kun Terttu-mummi toi minulle syntymäpäivälahjaksi posliinisen linnun. Se on nuhjaantunut jo, siipikin on bostikilla liimattu, mutta en raski sitä heittää roskiin. Pikkutöppöset ovat Anni-mummin Marja-Liisalle ompelemat. Marja-Liisasta ja muista nukeistani tässä postauksessa Nukkeja 1960-luvulta

Nukkejuttuun liittyviä nukenvaatteita näissä kuvissa.



Vaatteiden keskellä pieni rautainen silitysrauta, jota lämmitettiin puuhellan nurkalla. Se oli kovassa käytössä varsinkin kesäisin, kun Tainan kanssa pesimme nukenvaatteita. Osa vauvannutuista oli ensin minulla vauvana. Vanhat kankaat kestävät ikuisuuksia.


Mekaaniset lelut ovat taloni entisen omistajan peruja. Ne löytyivät vintin kätköistä, ja Bayowa ja Nuotti leikkivät niillä pienempinä vaikka niistä puuttuu osia, eivätkä ne enää toimi.


Tämä nallemuori neuloo vieläkin, hitaasti tosin, kun sille antaa vauhtia vetämällä avaimesta.


Vintissä asuu myös tämä hieno heppa.


Lelujuttuja löytyy lisää tunnisteella lelut.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säärystimet virkkaamalla

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa