Neulatyyny mukista
Pitää välillä tyhjennellä romuvarastoja. Niinpä näpertelin toisen neulatyynyn samaan syssyyn. Edellinen syntyi näin Kahvikupista neulatyyny.
Nyt otin käsittelyyn kirahvimukin, jonka kahvasta oli jäljellä vain tyngät. Lisäksi mukin yläreunassa oli kolo.
Neulatyynyn näpertelin pätkästä koristenauhaa, jonka ratkaisin jostain nutusta, ja olkatoppauksesta.
Siksakkasin kaksi pätkää koristenauhaa vierekkäin, niin nauhasta tuli juuri sopivan leveää.
Taitoin olkatoppauksen monikerroin ja ompelin nauhan pienillä pistoilla pussiksi tiukasti sen päälle.
Liimasin tyynyn kuumaliimalla rivantynkien päälle. Sivultapäin tyyny ei ole täydellinen, koska se vähän pököttää tynkien kohdalta.
Reunaan tullut kolhu peittyi samaisella koristenauhalla. Liimasin sitä reunaan, puolet sisä- ja puolet ulkopuolelle.
Mukissa pysyvät hyvin pystyssä sakset, ratkojat ja isot lankarullat.
Toinen kuppineulatyyny tässä postauksessa
Kahvikupista neulatyyny