Missu, elävä herätyskello

Missu-kissa tuntee kellon. Se herää joka aamu viimeistään 5.45. 

Joskus kun Missu on armollisella päällä, se antaa palvelijan loikoilla melkein rauhassa vartin. Sellaisina aamuina se kyllä ilmaisee olevansa nälkäinen, mutta ei aloita operaatiota supertehokkaasti.

Tänä aamuna Missu hyppi vain pari kertaa ylitseni ja kävi kaatamassa herätyskellon. Sen jälkeen se asettautui mukavasti tyynylleni maha naamaani vasten. 
Notkeutensa ansiosa se sai käännettyä kaulansa niin mutkalle, että se ylti helposti suorittamaan minulle naamanpesun.

Se aloitti kulmakarvojeni sukimisesta ja rupesi työn tehtyään nuolemaan silmäluomiani. Laitoin käteni naamojemme väliin, jolloin Missu alkoi jyrsiä kynsiäni samalla tavoin kuin se putsaa omia kynsiään. 

Kun siirsin kättä sivummalle, rupesi Missu lipomaan nenääni ja poskiani.
En ole varma, haluanko kissan pesevän naamaani, joten hivuttauduin tyynyllä ylemmäksi. 
Mutta ei Missua niin helposti huijata. Se siirtyi perässäni ja asetti mahansa yhä tiukemmin naamaani vasten.

Siinä vaiheessa uni oli jo karissut ja Missu sai tahtonsa läpi. Aamiainen oli katettu sille tasan kello 6.

Aamiaisen jälkeen Missu saattoi rauhassa asettua odottamaan lounasta.

Missusta lisää myös esimerkiksi tässä

MISSU TUTUSTUU MAAILMAAN

ja tunnisteella don-sfinx

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säärystimet virkkaamalla

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa