Vessanovessa paistaa nyt aurinko

Minuun iski eilen maalaushimo. Olin vilkuillut vessanovea jo kauan maalisilmällä, ja eilen kävin muutostyöhön käsiksi. 

Aikapäiviä sitten maalasin kuistille menevän siniseksi Sinistä siellä ja täällä ja kesällä kaverini maalasi ulko-oven siniseksi Ihana sininen ulko-ovi.

Nyt mieleni teki keltaista ovea. 


Vessanovi oli ihan tavallinen vanha peiliovi, semmoinen vähän epämääräisen valkoinen. Talon entinen omistaja lie maalannut sen aika monta kymmentä vuotta sitten. Rapsuttelin enimpiä lohkeilleita maaleja pois ja pyykäisin oven pölyttömäksi.


Ensin vetäisin ovipeilit keltaisiksi samalla maalilla, millä pari kesää sitten maalasimme kaverini kanssa tuvan puusohvan näin Tuvan puusohvan tuunaus, jatko-osa

Sitten lisäsin oveen sinistä maalia, ja sekoittelin sitä keltaisen kanssa. Ovessa häivähtää siis myös vihreä. Vessan sisäpuolelta ovi on vielä valkoisessa asussa, mutta luultavasti ei enää pitkään. 


Eteisestä menee vielä kaksi ovea, toinen tupaan ja toinen makkariin. Toistaiseksi ne ovat valkoisia ...


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säärystimet virkkaamalla

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa