Isän neuloman villapaidan retusointi
Isä neuloi tämän kirjoneulepaidan itselleen monta kymmentä vuotta sitten. Aika monta vuotta on siitäkin, kun se sattui silmiini äitimuorin vinttikomerossa.
Neule on joskus pesty liian kuumalla vedellä siitä päätellen, että se on kutistunut ja vähän huopunut. Sen hihasuut olivat rispaantuneet.
Ompelin hihansuut käsin valkoisella langalla ja käänsin ne kaksinkerroin. Hihat olivat sen verran pitkät, että niissä oli kääntövaraa.
Myös kaulus oli kulunut.
Leikkasin sen käänteen puhkikuluneelta kohdalta. Ompelin silmukat käsin, etteivät ne lähde juoksemaan. Lopuksi käänsin reunan kaksinkerroin, ja ompelin sen käsin.
Nyt paita on minulle aivan passeli.
Nyt paita on minulle aivan passeli.
Lisää neuleita löytyy hakusanalla neuleet.