Naulakot vaihtoivat paikkaa
Naulakot ovat käyttökelpoisia joka huoneessa. Tuvassa osa kipoista on roikkunut naulakoissa jo kauan, mutta nyt oli aika vaihtaa koukkujen paikkaa ja samalla vähän tyhjentää seinää ja tiskipöytää.
Innostus sai alkunsa kahdesta uudesta somasta naulakosta, jotka Johanna toi tuomisiksi Bulgariasta. Ne ovat hyvin samantapaisia kuin aiemmin Israelista saamani ja ostamani koukkuset.
Ärsytti kun en omin avuin saanut kaikkia ruuveja irti hirrestä enkä varsinkaan saanut niitä kunnolla takaisin seinään. Sitäpaitsi yksi typerä meisseli hyppäsi kesken ruuvaamisen suoraan peukalonsyrjään ja teki siihen kolon. Kaverillani ruuvailuun meni ehkä viisi minuuttia, enkä kuullut hänen puhisevan yhtään kuten minä samassa tilanteessa tein.
Otin kuvat uudesta järjestyksestä heti, koska pian seinällä ja pöydällä on luultavasti rojotuksia. Tulipahan samalla vähän pölytettyä teepurkkeja. Yksi purkki aukesi kesken pyyhkimisen ja melkein kaikki teelehdet lensivät lattialle. Jos olisin ollut tunnollisella tuulella, olisin tietenkin kerännyt lehdet ja värjännyt niillä lankaa. Koska en ollut, ei tule nyt teelankaa.
Kun kaikki oli vielä kesken, tuli Taina ja toi tuomisiksi kivan sienivalonauhan.
Missu kiinnostui nauhasta heti.
Se ehti jo nuolaista yhtä sientä ja nappasi sienen samantien suuhunsa. Se ei onneksi ehtinyt sientä puraista, kun jo kiljaisin keskeytin maistelun. Pentuna Missu pureskeli kaksi ledjohtoa poikki, mutta sen jälkeen ovat valot saaneet olla rauhassa. Ehkä tämä erhe voidaan panna vaikka vuodenvaihteen rakettimelun piikkiin.
Erilaisia naulakoita löytyy lisää hakusanalla naulakot.
Missu vilahtelee postauksissa, joita löytyy tunnisteella don-sfinx.