Pahat unet pinkkiin unisieppariin
Äiti pyysi itselleen unisiepparia testatakseen sen tehoa. Jo ajatuksena vanha intiaanitaru unisieppareista on mukava. Sen mukaan pahat unet tarttuvat höyheniin ja päätyvät niitä pitkin verkkoon. Verkosta aamuaurinko vie unet mennessään.
Kaikkia kuvassa näkyviä tarvikkeita en lopulta sieppariin tarvinnutkaan, mutta hieman muita tarvikkeita kyllä.
Kieputin metallivanteen ympärille vihreitä nahkasuikaleita, jotka ovat peräisin siepparin tilaajan vihreästä nahkatakista. Pingotin jälkivärjäyksessä värjäämäni vaaleankeltaisen pitsiliinan kehikkoon ja kiinnitin sen paikoilleen kuumaliimalla. Solmin vaatteista leikkaamiani nauhanpätkiä kehikon alareunaksi tulevaan osaan.
Äskettäin maalaamaani ovea vasten siepparin värit erottuvat hyvin.
Nauhoihin liimasin peilimosaiikkeja, kaksi kutakin vastakkain. Sulat ovat peräisin isävainaan perhotarvikkeista. Pyöreitä peilimosaiikkeja ostin joskus laatikollisen. Aluksi ompelin niitä neuleisin, mutta niitä voi myös liimailla sopiviin paikkoihin. Kulmikkaat peilimosaiikit on kai tarkoitettu vähän toisella tapaa käytettäviksi, mutta nyt liimailin niitä nauhoihin heilumaan.
Siepparin kiinnittämistä varten solmin sen yläreunaan vaaleanpunaisen silkkinauhan.
Peilit välkkyvät kivasti pienessäkin valossa.
Lisää uni- ja valosieppareita ja muita ripustettavia juttuja löytyy lisää tunnisteella roikut.