Ei kannata olla liian tehokas

Taisin eilen yrittää vähän liikaa. Minulla oli paljon tekemistä, ja tapani mukaan tein montaa hommaa kerralla. Jostain syystä tekeminen vähän tökki.

Heti herättyäni sytytin leivinuunin ja makkarin ja olkkarin pystyuunit. Siihen asti kaikki sujui hyvin. Paitsi että tuhkia poistaessani kopsautin rikkasihdin tuhkasankon reunaan ja sihdillinen tuhkaa kaatui lattialle. Koska lattialla oli tuhkasakon pohjasta sulanut lunta, tarttui noki sievästi lattiaan. Ei kun pyyhkimään lattiaa ... 

Aamupalan jälkeen pilkoin kiireellä kauriskavereilleni aamiaista. Kun lähdin kiikuttamaan kippoja ulos, keikautin painavaa kippoa sen verran, että puolet sen sisällöstä valui kuistin lattialle. Ei kun pyyhkimään lattiaa ...


Vähän ajan päästä oli aika lisätä uuneihin puita. Tavallisesti vetäisen ohuet nahkahanskat käteen, koska olen saanut haloista niin monta tikkua ja polttanut niin monta sormea uuninluukkuun. No, nytpä vetäisinkin epähuomiossa tekokuituiset hanskat sormien suojaksi. Ne kädessä on hyvä lappaa puita halkolaatikoihin, mutta eihän niillä voi avata tulikuumia luukkuja, koska tekokuitu sulaa hetkessä. Vähänkö ärsytti, kun hanska suli etusormeen ja teki siihen mojovan rakon. 

Eikä sekään vielä riittänyt päivän tohelointisaldoksi. Nakkasin konepesun kestävän villapaitani ja töppösiä pesukoneeseen. Päätin vielä tarkistaa, olisiko jossain samaan koneelliseen muuta villaohjelmalla pestävää. 
Iltapäivällä kun ehdin takaisin kellariin, en enää muistanut villaohjelmasuunnitelmaa. Siispä tungin koneen täyteen muita tummia vaatteita, ja pistin koneen pyörimään tavalliselle ohjelmalle. Huonostihan siinä kävi. Liian iso villapaitani ei enää ole liian iso. Eikä se ole enää edes suloisen pehmoinen. Märkänä se näytti lapsen villapaidalta. Tehovenytyksellä sain sitä edes vähän  suurennettua. Se sopii nyt päälleni, mutta sen hohto on mennyttä. 

Päivän kruunasi erään kaupan ostosten mukana tullut yllätyslahja. Odotin vaikkapa suklaapatukkaa, mutta mitä sainkaan. Purkillisen vitamiineja joita en voi syödä,ja joita en voi edes antaa eteenpäin. Tabletit nimittäin menevät vanhaksi vajaassa viikossa. 
Lähetin kauppaan palautetta, ja mielenkiinnolla odotan onko sillä mitään merkitystä.

Ihana korvapuustikuva ei oikeastaan liity postaukseen mitenkään. Laitoin kuvan Johannan leipomista korvapuusteista, koska ne näyttävät täydellisen onnistuneilta. 


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säärystimet virkkaamalla

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa