Vanhoja käsitöitä

Monet mummini vuosikymmeniä sitten nimikoimat astiapyyhkeet ovat vielä käyttökelpoisia. Lahonneista olen ottanut talteen kirjainten kohdat, ja ommellut niitä tilkkutöihin. Joistakin olen hyödyntänyt myös reunapalat.

Kuvassa Missu esittelee taloni entisen omistajan nimikoimaa pyyhettä, jossa AO tarkoittaa hänen tyttönimeään. Pyyhe on tehty 1940-luvulla tai 1950-luvun alkupuolella.

EV tarkoittaa äitini nimikirjaimia, ja sen on hänen äitinsä eli Anni-mummini kirjonut. Pyyhe on säilynyt 1950- tai 1960-luvulta ehjänä tähän päivään asti.

Missu kyllästyi esittelytehtäväänsä ja rupesi aamupesulle.

Anni-mummin minulle 1960-luvulla ompelema mekko vilahti jo essupostauksessa Oodi esiliinoille. Mekko on niin nättiä kangasta, että laitan siitä nyt tähän paremmat kuvat. 

Oli mukava pukeutua kansakoulun kevätjuhlaan uuteen mekkoon. Juhlan jälkeen mekko joutui arkikäyttöön. Minun jälkeeni mekkoa käytti Taina, ja myöhemmin se oli lasteni keijuleikeissä. Kangas on edelleen kuin uusi. 

Kansakoulussa piti ommella käsityöpussi, mutta käytin yleensä tätä Anni-mummin nimikoimaa pussukkaa. Koulussa nyhräämäni sinivalkoruudullinen pussi ei ollut niin mieluinen. Sitäpaitsi siinä ristipistoin ompelemani nimikirjaimet KV olivat aika tylsät. Myös se käsityöpussi on vielä jossain tallessa, mutta en tähän hätään sitä löytänyt. 

Tänä talvena löysin äidin naulakon päältä omat kintaani, ja nappasin ne heti käyttöön. Äiti on nämä neulonut 60-70 -lukujen vaihteessa, ja ne ovat yhä ehjät. Silloin oli tapana, että kaikkiin vaatteisiin ja kenkiin varattiin kasvunvara. Niinpä lapsena saamani kintaat ovat nyt sopivat. Lapsena nämä olivat varmaan päälliskintaat, joiden alle sujautettiin pakkasella toiset kintaat.

Villalanka oli tuolloin paljon nykyistä kestävämpää. Tosin nämä kintaat ovat olleet kauan käyttämättä. Haluaisin neuloa samanvärisen pipon, mutta en ole vielä löytänyt sopivaa lankaa. 

Essumekon ja siihen sopivat pöksyt ompeli tätini Aino 1960-luvun alkupuolella. Siskoni Taina ja minä saimme häneltä samanlaiset asut. 

Kerran menin isän mukaan pistäytymään naapurissa. Siellä olikin yllättäen menossa kahvikekkerit, ja myös myös minua pyydettiin pöytään. Olin silloin paljon ujompi kuin nyt, enkä uskaltanut sanoa, että minulla oli purkka suussa.
Koska en keksinyt purkalle muuta paikkaa, sujautin sen taskuuni. Anni-mummi oli vähän vihainen joutuessaan purkan taskusta irrottamaan. 

Aino-täti ompeli Tainalle ja minulle myös punaiset, villakankaiset liivihameet ja virkkasi niiden kanssa pidettäviksi valkoiset, pitkähihaiset pitsipuserot. Asu oli sellainen vähän parempi asu, jota ei arkisin käytetty. Olen varmaan joskus meinannut tehdä jotain puserosta, koska olen sen leikannut osiin.