Terveisiä Satumaasta
Viime viikon kovien lumisateiden jälkeen kauriskarja on pysytellyt enimmäkseen kotosalla. Kaikki niiden polut menivät umpeen, ja umpihangessa liikkuminen on niille vaikeaa.
Tänään kun aukaisin ulko-oven viedäkseni kauriille aamiaista, näin ensimmäisenä yhden kauriin nukkumassa viiden metrin päässä portaista.
Tuntuu ihan mahdottoman mukavalta, kun kauriit tulevat syömään vaikka jään ruuat vietyäni norkoilemaan pihalle.
Vaikka kauriit saavat yöpalaa, on niillä aamuisin taas hurja nälkä. Ne eivät anna aamiaisen odottaa, vaan tulevat syömään juoksujalkaa.
Eilen ja toissapäivänä menin pihalle ottamaan kavereistani lähikuvia.
Pikkusarvinen viime kesän vasa tosi utelias. Se katsoo usein suoraan silmiini pyöreillä nappisilmillään. Eilen se kävi kurkistamassa minua vuoroin paalin ja nurkan takaa.
On hauska kuunnella kun kauriit rouskuttavat porkkanoita, perunoita, omenoita ... Ne ovat tänäkin talvena saaneet lähikaupasta satoja kiloja bioroskikseen matkalla olleita hedelmiä ja vihanneksia. Tilliä, sipuleita, sitruunoita ja limejä ne eivät syö, mutta kaikki muu kelpaa. Tuoreravinnon lisäksi ne saavat joka päivä kauraa, joskus myös leipää ja kaurahiutaleita. Niillä on myös nuolukivi, jota ne aika usein käyvät lipomassa.
Syödessään kauriit seuraavat puuhiani ja nuuhkivat tuoksuani.
Samoin kuin nukkuma-aikaan, myös ruoka-aikana osa kauriista toimii vartijoina. Vartiointivuorot vaihtuvat välillä, että kaikki saavat syödä kyllikseen.
Aamuisin kauriit pötköttelevät aurinkoisessa pellonreunassa odottamassa sapuskaa. Tuulisella säällä ne loikoilevat mielummin pihapuiden suojassa.
Olen saanut vuosien aikana kymmeniä ja kymmeniä kertoja kunnian ulkoilla yhtäaikaa kauriiden kanssa. Silti jokainen kerta tuntuu yhtä ihanalta, ja tunnen itseni etuoikeutetuksi.
Lisää kaurisjuttuja löytyy hakusanalla metsäkauriit.
