Missu valloitti työtason

Sähköhellan viereinen taso oli ennen minun käytössäni ja täynnä roinaa. Sitten Missu valloitti sen. Siinä onkin mukava kölletellä, kun molemmilla puolilla on lämmin muuri. 
Joistakin näkyvistä yksityiskohdista voi lukea lisää tästä Yksityiskohtia tuvassa.


Yläkaapin pääty on tapetoitu samoin kuin muutkin tuvan kaapiston sivut. 
Siitä urakasta lisää tässä Tuvan kaappien tapetointia 

Kirjotut kukkataulut ja kanavatyöpupujussi ovat euron kirppislöytöjä. 
Nimikkotauluni kirjaili Taina kerran minulle synttärilahjaksi. 
Kukkasilla on alkuperäiset kehykset, paitsi että ne olivat valkoiset. Pupu sai vaihtokehysten tilalle vähän krumeluuta. Kaikki kehykset spreijasin kultamaalilla. 


Tainan tekemän taulun kehyksiin liimasin korukivien hionnasta jääneitä murusia. 



 Siitä lähtien, kun kaapiston ovet maalattiin, on tarkoitukseni ollut maalata myös avohyllyjen reunat. Se työ odottaa inspiraatiota. 


Ruokatarvikkeet säilyvät pelti- tai lasipurkeissa. 


Ehkä ne keräävät vähän enemmän pölyä kuin jos olisivat ovellisessa kaapissa, mutta ei se ole niin nuukaa. Pöly lähtee kyllä pyyhkimällä. 



Tuunattuja hyllyjä ja kaappeja löytyy lisää tunnisteella hyllyt ja Missujuttuja hakusanalla don-sfinx.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa

Säärystimet virkkaamalla