Vastaus Sumin haasteeseen
Sumi, jonka kivoja juttuja pääsee lukemaan blogini kohdasta "Näitä vilkuilen; Sumin sörsselit", haastoi minut pohtimaan hyviä asioita.
Haasteen nimi 5 x 3 hyvää asiaa =
kolme hyvää asiaa
tässä päivässä
minussa
elämässä
tänä vuonna
blogissani
Hyviä asioita on niin paljon, että asiaa piti hieman pohtia.
Pyrin aina keskittymään hyviin juttuihin ja siirtämään ikävät asiat jonnekin hornantuuttiin. Elämä kun ei murehtimalla parane.
Tämä päivä
Nostin listalle nämä asiat.
On leppoisa aamupäivä. Se muotoutuu monista kotiin liittyvistä asioista.
Missu nautiskelee lämpimän uunin hehkusta.
Kauriit popsivat aikaista lounasta makkarin ikkunan takana ja kurkkivat sisälle. Oravat pinttelevät pitkin hankiaisia. Kun kurkistin pihalle, kuulin tiaisten riemumielellä laulavan.
Näin kevään ensimmäiset peipposet ja joutsenet. Peippopariskunta popsi lintulaudalta tippuneita murusia, ja joutsenet uiskentelivat järven sulassa kohdassa. Muuttolintujen saapuminen enteilee lähiaikojen monia ihania linturetkiä.
Joutsenten kuva on parin vuoden takaa.
Menen kohta seuraamaan improvisaatiotyöpajaa pianisteille.
Illalla kirjoitan tapahtumasta lehtijutun.
Hyvää minussa, hmmm ...
No vaikka se, että en hirveästi murehdi asioita ennalta. Vaikka murehtisi päänsä irti, kamaluudet tulevat jos ovat tullakseen. Kohdalle osuvia harmeja ehtii surra aikanaan ihan tarpeeksi, sen olen elämässä oppinut.
Teen parhaani, että en tuhoaisi luontoa millään tavoin.
Tässä esimerkkejä:
Kierrätän niin paljon kuin suinkin voin. Se on elämäntapa.
Autan luonnoneläimiä - lintuja, oravia, kauriita, pupuja, siilejä - ruokkimalla niitä ja auttamalla niitä pesimispuuhissa.
Joskus siivoan toisten sotkuja metsässä eli tuon omaan roskikseeni sottapyttyjen jälkeensä jättämiä roskia.
Kun olin vielä työelämässä, tein aika paljon rasisminvastaista työtä eri tavoin.
Tässä esimerkkejä:
Pidin kansainvälistä akkakerhoa, jonka kanssa vierailimme kolmesti Venäjän Karjalassa ja säännöllisesti toistemme kodeissa. Tutustuimme monien eri maiden kulttuureihin kotivierailuilla, kerhoiltojen esittelyissä ja erimaalaisten ruokapatojen ääressä. Toimimalla yhdessä saimme rikottua monia ennakkoluuloja.
Tutuksi tuli paljon asioita esimerkiksi Irakin kurdeista, Venäjältä, Somaliasta, Kongosta, Ruandasta, Turkista, Englannista, Namibiasta, Ukrainasta, Itävallasta, Keniasta, Thaimaasta ja Tansaniasta.
Akkakerhon lisäksi tein muutakin monikulttuurista työtä maahanmuuttajien ja pakolaisten keskuudessa.
Nyt mahdollisuuteni toimia rasismia vastaan ovat vaatimattomammat, mutta otan asian esille aina mahdollisuuksien mukaan.
Hyvää elämässä
Lapset perheineen
Kourallinen muita tärkeitä ihmisiä
Koti ja Missu
Hyvää tänä vuonna
On ollut paljon kirjoittamista paikallislehteen.
Siihen on kiva kirjoittaa, ja saan jutuistani paljon hyvää palautetta.
Olen voinut tehdä asioita, joita en voinut eri syistä tehdä pitkiin aikoihin.
Olen sahannut klapeja, tanssinut ja kävellyt pitempiä lenkkejä kuin vuosiin.
Olen nähnyt kaikki lapset perheineen yhden tai useamman kerran.
Hyvää blogissani
Elämäniloa (toivottavasti) välittyy lukijoille.
Kirjoitan pääosin hyvistä asioista. Murheita vatvotaan tarpeeksi joka puolella.
Juttujeni kautta pääsee luontoretkille ja saa kierrätys- ja tuunausideoita.
Tämä oli hauska tehtävä ja myös bloggaajahistoriani ensimmäinen haaste.
Kiitos paljon Sumille!