NIKSINURKKA, banaanilla lankkausta
Tavallisesti banaaninkuoret menevät parempiin suihin, kun metsäkauriit niitä popsivat. Tällä kertaa yksi kuori joutuikin muihin tehtäviin.
Muistin lukeneeni jostain, että banaaninkuori olisi oivallinen kengänkiilloke. Pitihän sitä kokeilla.
Konsti toimi aika hyvin. Pyyhin kuoren sisäpinnalla nahkaisen talvisaappaani kulahtaneen pinnan, ja hankasin sitä hetken kevyesti talouspaperilla.
Jo sen vaiheen jälkeen pinta näytti aika lupaavalta. Lopuksi pyyhkäisin loput banskumössöt pois lasten puhdistuspyyhkeellä.
Oikeanpuoleisesta kengästä näette lopputuloksen. Ei siis hullumpi konsti. Ehkä banaani kävisi muihinkin kiillotusjuttuihin, en tiedä. Pitänee kokeilla joskus.
Luin kerran myös reseptin, jossa banaaninkuori soseutettiin smoothieen. Se tuntui vähän epämukavalta ajatukselta. Sitäpaitsi kuoren maku lienee maistuvampi eläinten kuin minun mielestäni.
Lisää pikkuniksejä löytyy hakusanalla niksit.