Kirppulista jäi eilen kesken
Kirppuostoksista jäi eilen esittelemättä kaksi kesävaatetta ja seinälautanen, joka on tarpeeksi äklö näyttääkseen somalta.
Vihreävoittoinen tunika oli vähän kallis, 6 €, mutta ihastuin sen kuosiin. Puuvillainen, italialainen tunika näytti rekissä niin isolta, että luulin sen kaipaavan vyötä ympärilleen. Hah-hah. Eipä kaivannut. Tunika myötäilee minua napakasti ilman mitään lisävarustuksia. Pukemista helpottaa edessä oleva piilovetoketju. Numeroa pienempi tunika ei olisi inahtanutkaan päälle vaikka siinä olisi ollut kaksi vetoketjua.
Olkapäiden pienet rypytykset ovat kiva yksityiskohta. Kuva ei tee niille oikeutta.
Sinivalkoinen pusero oli jo halvempi, 1,50 €. Sekin on uutta vastaava, ei liene montaa kertaa pyykissä pyörähtänyt. Missu poseeraa piilokuvassa.
Pusero istuu hyvin vyötäröltä rypytyksen ansiosta.
Seinälautanen tuo mieleen 1960-luvun onnittelukortit. Nostalgia siis iski, ja pulitin lautasesta kiskurihinnan 4 €. Alkuperäinen hinta oli puolta enemmän, mutta kapistus oli alennusmyynnissä.
Lautanen sopii hyvin yksiin aiemman nostalgiaostokseni seuraan. Ruusutaulu maksoi 2 €, ja itseänikin huvitti kun sen ostin. Ruusut roikkuvat sellaisessa paikassa, ettei niitä näe koko aikaa. Olkkarin ja tuvan välinen ovi aukeaa niiden eteen, joten kuvia pitää vartavasten kurkistaa oven takaa.