Matkalaukut täynnä roinaa

Iänikuiset matkalaukut ovat sekä kauniita että hyviä jemmoja erinäisille tavaroille. Osa laukuista on suvun perintöä ja muutaman sain tämän talon mukana. 



Olkarin soffan alla on iso laukku täynnä dvd-levyjä. 
Siellä ne säilyvät siisteinä ja ovat helposti otettavissa katseluun.


Eteisen kaapin päällä on huivilaukku. 


Minulla on läjä toinen toistaan kauniimpia huiveja, jotka kaikki eivät edes sovi yhteen laukkuun. Kulloinkin käytössä olevat huivit roikkuvat naulakoissa tai ovat avokoreissa- tai laatikoissa takkien lähistöllä.


Eteisen iso naulakkokaappi on tämän talon rakentajan perua. 
Jostain 1800-luvulta peräisin oleva kaappi oli ollut rakentajan isän lapsuudenkodissa. Maalipinta oli valkoinen kun sen sain. Voi olla, että pinta saa jossain vaiheessa uuden värin. Oikeastaan on outoa, etten vielä ole käynyt kaappiin käsiksi.


Kaapissa on kivat naulakkosysteemit, jotka liikkuvat puolelta toiselle. Myös sivuseinissä on puisia naulakkokoukkuja. Kaapin ovi on jemmassa vintissä, ja sen saa helposti takaisin paikoilleen. Naulakko on kätevämpi ilman ovea.


Olohuoneessa on myös toinen matkalaukku, dvd-varastoa pienempi. 


Lehtileikkeitä täynnä oleva laukku sopii passelisti kaapin alle.


Eteisessä on myös pyöreä vanerirasia kintaille, pipoille ja töppösille. 


Rasiassa oli oli aikoinaan säilytetty puolukkasurvosta, ja se sopisi muillekin elintarvikkeille.


Myös makuuhuoneen kaapin päällä on yksi matkalaukku. 
Kaappi on peräisin eräästä autiotalosta, josta sain sen ostaa vuosikymmeniä sitten samaan aikaan kun tuvan astiakaapinkin. 

Astiakaapista lisää tässä postauksessa Astiakaapin aarteita 
ja myös tässä Lisää astiakaapin aarteita.


Makkarin laukku on laukuista pienin, ja sen sisältö vaihtuu tarpeen mukaan. 


Kaapin päällä on Israelista matkamuistoksi ostamani perhosen mallinen koruteline. 


Lisää säilytysratkaisuja löytyy hakusanalla pikkujemmat.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säärystimet virkkaamalla

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa