Tuikitärkeitä kirppuostoksia

Minun on joskus tehnyt mieli hankki Urho Kekkosen virallinen potretti, sellainen mitä koululaisena luokan seinällä tuijottelin. Sellaista ei kohdalle ole sattunut, mutta korvikkeeksi ostin vitosella tämän valokuvan, jossa Sylvi-rouvakin poseeraa. Tämä on ehkä jopa kivempi kuin pääkuva. Kierrätyskeskuksen myyjä sanoi hartaasti, että 
tämä se on ollunna seinällä kauan, kun värit on noin haalistunneet.


Kuva istuu hienosti muiden nostalgiataulujeni joukkoon tuvan seinälle.

Pöllöovinen maustekaappi syntyi näin



Kontissa myytiin pikkusälää vitosen kilohintaan. Nämä kaikki maksoivat yhteensä 2,75 €. Ompelulangat ovat kalliita, joten olen löytöön tyytyväinen.


Nipsuilla kiinnitin tuvan yhden verhon, koska messinkiset rinkulat loppuivat kesken.


Kunhan näitä kouria löytyy lisää, vaihdan nipsut niihin. 


Lankoja löytyi lisää kierrätyskeskuksesta. Aion jatkossa ostaa langat aina kirpuista, koska säästö on huima. Näistä kaikista maksoin yhteensä muutaman euron.


Silkkikukkasten varasto oli jo aika köyhä, joten täydensin sitä muutamalla kymmenellä sentillä.

Silkkikukilla voi koristella vaikka lamppuja


Leila saa tuunattavakseen tämän pikkuhyllyn. 


Kanavatöistä aloitin jo kesällä tehdä yhtä juttua, mutta se pitää purkaa. En taas muistanut ajatella asiaa etukäteen, joten joudun purkuhommiin. Tämä ja vanhat kanavatyöt pääsevät aikanaan samaan tehtävään. 

Kanavatöitä olen aikaisemmin käyttänyt tyynyissä ja tuoleissa esimerkiksi näin


Kravatit mainitsin jo edellisessä riikinkukkopostauksessa. Näistä saa jotain nättiä. Myyjä kyllä sanoi, ettei ravaateista voi ommella, kun ne pittää laittoo kaalaan. 


Kravatit täytyy pestä ensin


kuin myös tämä viidenkymmenen sentin arvoinen sininen huivi


ja violetti kaapu. Luultavasti krakat, huivi ja kaapu päätyvät samaan työhön. Sitten joskus. 


En ole varma sopiiko tämä paita päälleni. Jos ei sovi, siitä saa kivoja tilkkuja. 


Kevyesti kimaltava villahame on tylsän pituinen. Joko lyhennän sitä tai keksin sille jonkun jatkon. Hame maksoi kierrätyksessä peräti kaksi euroa ja kravatit 1-3 € kipale 




Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Säärystimet virkkaamalla

Lankojen värjäys koukuttaa