Tunikasta tyyny ja pikkuinen veska

Talvella kirpusta ostamani intialainen tunika Vaateostoksilla Kontissa roikkui aikansa koristeena karttahuoneessa. Pari päivää sitten päädyin ompelemaan siitä tyynyn ja pienen kassin.

 

Ratkoin tunikan osiin. Suurin osa kankaasta meni tyynyyn.


Kun hihat laittoi vastakkain, alkoivat ne ilmiselvästi näyttää kassilta.


Tunikan etuosa on kirjailtu ja takaosa yksivärinen keltainen.


Jotenkin lukuisat tyynyt uppoavat mikä minnekin, eikä niitä tunnu koskaan olevan liikaa. Uusi tyyny sai sisuspussiksi pliisuksi jääneen värjäämäni tyynyliinan. Sisukset se sai joku aika sitten purkamani takin vanusta. Kun vanua nyppi möykyiksi, niistä tuli mukavan pehmeä täyte tyynyyn. Vanu loppui vähän kesken, ja luultavasti tungen jossain vaiheessa tyynyyn lisää täytettä. 
Sohvan päällä olevan tilkkupeiton Heidi ompeli monta vuotten sitten minulle joululahjaksi. 


Kesän alussa vaihdoin taas verhoja. Makkarin verhona toiminut helmalakana, jonka värjäsin viime syksynä tai joskus, saa nyt olla olkkarissa sängynpeittona. 

Tunikasta ompelemastani veskasta taidankin laittaa oman postauksen.
Tyynyröykkiöistäni löytyy lisää kuvia tunnisteella tyynyt ja värjäyskokeiluista tunnisteella värjääminen.

Tässä muutama linkki molempiin aiheisiin.





Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa

Säärystimet virkkaamalla