Kierrätysintoni on joskus rasittavaa!
Tarkoitukseni oli vain äkkiä paikata lepakkotuolin kangas. Se oli revennyt yhdestä nurkasta, eikä sen kursimiseen pitänyt mennä kuin minuutti tai kaksi. Kun sen älynväläyksen tänään sain, taisi kello olla vajaa puoli yksi.
Oikeastaan päälliseen olisi järkevää uusia ainakin nurkkaosat, mutta en ollut mitenkään järkevällä päällä. Halusin vain nopeast korjata kankaan yhden nurkan ja mennä istumaan pihalle vastakorjattuun tuoliin.
Eihän siinä niin käynyt.
Olin kolme päivää kovassa mahataudissa, ja nyt kun elämä taas alkaa voittaa teki mieleni asettua varjoon lukemaan Carolan elämänkertaa. Ostin sen keväällä kirjaston alesta kymmenellä sentillä, ja se unohtui lukemattomana hyllyyn.
Samalla kertaa ostin myös komean, kangaspäällysteisen Kalevalan ja jonkun Amoz Ozin kirjan. Sen nimeä en muista, koska annoin sen heti Heidin matkaan. Jotkut kirjaston kirjat on muovitettu niin fiksusti, että muovit saa irti. Ilman muoveja kirjat näyttävät kivemmilta kuin pinnoitettuina.
Kun olin ommellut paikan entisen paikan päälle, sattui silmiini karttahuoneen hyllyssä pari vanhasta tyynyliinasta ompelemaani tyynyn sisäpussia.
Selitys huoneen nimelle löytyy tästä postauksesta
En ollenkaan muistanut millaiset tyynyt olin aikonut tehdä. Muisti alkoi vähitellen palautua, kun keskeneräisten töiden kasassa - yhdessä niistä - pilkisti Annin-mummin minulle ompelema koululaukku.
Muistin, että 1960-luvulla ommellun laukun hihnat olivat niin kulahtaneet eikä kangaskaan enää ollut ihan priimaa. Siksi päätin ommella kaksinkertaisesta kassista pari pikku tyynyä. Helppo homma! Piti vain ratkoa kassin päätyosa, laittaa pikkutyynyt pusseiksi muuttuneen kassin sisään ja sulkea tyynyjen päädyt.
Ilmeisesti homma oli jäänyt kesken, koska ihan käsillä ei näköjään ole ollut tarpeeksi vanua.
Olisikohan sitä vintissä ... Kello senkun tikitti ja minulla alkoi olla kuuma. Sen jälkeen kun liukkaan ja ruman välikausitakin kappaleet olivat tipahtaneet niskaani, löysin vanua ja täytin tyynyt.
Nyt pitää mennä siihen korjattuun tuoliin ompelemaan päädyt käsin, niin minä ajattelin.
Sitten minua alkoi ottaa aivoon ne takinkappaleet. Niillä kun on tapana tippua niskaan joka kerta kun kaivelen pursuavasta ja sotkuisesta kangaskaapistani jotain.
Seuraava nokkeluus iski silloin. Päätin äkkiä vetäistä vanut irti ja heittää takin vähän vettä pitävät osat vuorineen roskiin.
Ennen sitä piti etsiä vintistä verkko ikkunaan, koska minulla oli jo tosi kuuma. Onneksi viime kesänä älläsin lopultakin kirjoittaa kehyksiin, mikä kuuluu mihinkin huoneeseen. Vanhassa talossa osat kun eivät ole identtisiä, ja aikaisempina kesinä se oli aina se viimeinen vaihtoehto, mikä sopi paikoilleen.
Vanujen irrotus oli paljon hitaampaa, kuin mitä luulin. Vanu oli tikattu niin pienellä tikillä päälliskankaan ja vuorin väliin, että se piti ratkoa irti melkeinpä tikki tikiltä.
Tuossa ne ovat, mokomat osat. Enhän minä mitenkään voinut heittää hyviä kankaita roskiin, koska päälliskankaasta voi ommella vaikka kassin ja vuorista --- en tiedä vielä.
Parasta oli tulla äkkiä alakertaan välipalalle.
Kello oli sillon ja kaksi ja ulkona näytti siltä, että kohta viskoisi vettä.
Niinpä muutin suunnitelmaa ja päätinkin käydä lojumaan kesäkammarin
pehmoiselle sängylle lukemaan sitä Carolan elämänkertaa.
Jo monta iloista tovia antaneestä kesähuoneesta postaus tässä. Kuistista kesäkammari
