Keltaista väriä ja villasukkia

Viime viikolla olin pihalla, kun kahdeksan joutsenta lensi matalalla talon ja liiterin välistä. Lumouduin lintujen lähestyvistä äänistä, enkä muistanut taskussani ollutta kameraa. Otin kuvan vasta kun linnut olivat ylittäneet pihatien viereisen koivikon. 


Kun lapset olivat pieniä, käytin heitä tekosyinä päästäkseni lehtien rapisteluretkille. Nyt en enää tarvitse tekosyitä, vaan rapistelen lehtikasoissa ihan itsekseni. 
Tie postilaatikolta kotiin näyttää näin herkulliselta.


 Maisemani on aina kaunis.





 Tummenevina iltoina ja ihanaa heittäytyä sohvalle sukkapuikkkojen kanssa. 
Ensimmäiset seiskaveljeksistä neulotut töppöset saa Bayowa. 


Johanna lähetti kuvia löytämistään syksyn aarteista, suppilovahveroista. 


Linnut ja oravat muistuttivat minua, että syksy on tullut.


Ystäväni kyllä tietävät, missä siemenjemmat ovat. 


Tunnisteella luonto löytyy lisää kuvia luonnosta. 

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa

Säärystimet virkkaamalla