Villapossuja, kanoja, kukko ja lehmiä - retki maatilalle

Kaverini ja minut oli kutsuttu eräälle maatilalle katsomaan villapossuja ja kanoja. Kaappasimme käymässä olleen Nuotin ja hänen kaverinsa Olavin mukaan, ja hurautimme eväät repussa puolen tunnin ajomatkan päähän maatilaretkelle.
 

Villapossut olivat meille aiemmin tuttuja vain kuvista, joten ihan innolla lähdimme kylään possulaan. Toinen villava rouva oli saanut aiemmin kesällä kahdeksan porsasta.


Porsaat olivat varsin vikkeläkoipisia, ja roikkuivat herkeämättä emonsa perässä. Välillä äidillä meni hermot, ja se pukki possukoita kärsällään. Possukat protestoivat kovaäänisesti vinkuen eivätkä vähällä luopuneet suunnitelmistaan saada imaistuksi tilkkaset maitoa. 


Viemisiksi viemämme omenat hävisivät hetkessä parempiin suihin. Yhdellä narskauksella niin aikuiset kuin keskenkasvuisetkin villasiat saivat hedelmät syötyä.


Kanalassa piti komentoa komea kukko. 


Kuvassa etualalla esittäytyvät tämän kesän tipuset.


Kukko ei tunne kelloa ihan täydellisesti, vaan se kiekaisee milloin sattuu.


Mutta topakasti se kanakatrastaan komentelee.


Kotimatkalla pysähdyimme kolme kertaa katsomaan lehmiä.


Kun olin lapsi, oli laitumilla karjaa monessa paikassa, mutta nyt lehmiä saa oikein etsimällä etsiä. 


Nuotti valokuvasi eläimiä yhtä innokkaasti kuin aikuiset.


On hieno näky, kun karja laiduntaa vapaana.


Lisää kuvia erilaisilta retkiltä löytyy tunnisteella retket. 


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Säärystimet virkkaamalla

Lankojen värjäys koukuttaa