Kantarelli-herkkutattisoppaa

Tuli ihan syksyn sieniretket mieleen, kun keitin tuoksuvaa sienisoppaa kantarelleista ja herkkutateista. 


Lähestyvän joulun kunniaksi tontut koristavat ruokapöytää. 

Maukas sienikeitto syntyi näin

Kuullotin sipulit ja vielä jäiset sienisilput voissa. Sulaan voihin olin jo sekoittanut kanelia ja garam masalaa.

Kun jäisten sienien kosteus oli haihtunut, lisäsin kesäkurpitsaa ja porkkanaa pieninä viipaleina samaan sörsseliin. 

Kesäkurpitsa ja porkkana ovat luomua kälyni ja veljeni pellosta. Minun pihallani kasvavat mustikat, metsämansikat, metsätähdet, nokkoset ja männyt, ja heidän pihallaan vajaan kilometrin päässä kasvavat sadat kukkaset, kurpitsa, porkkana, peruna, papu, persilja, tilli, salaatti, omena ja ties mitä muuta. 

Sillä välin kun ainekset muhivat kattilan pohjalla, keitin toisessa kattilassa vettä luomuyrttikuutiota varten. Kun kuutio oli sulanut veteen, kaadoin sen ainesten päälle. Ripottelin liemeen myös persiljaa.

Kiehahtaneen keitoksen sekaan kippasin juustokerman, jonka vahingossa vatkasin.
 Miten niin kävi, voi lukea tästä Mikä vika kermassa? 
Kerma vähän kupli kaatovaiheessa, mutta sen maussa ei käsittelyn jälkeen ollut vikaa. 

Lopuksi raastoin keittoon juustoa, ja annoin keitoksen muhia vielä hetken.
Aivan vähän lisäsin merisuolaa ja sitten popsin keittoa mahan pullolleen.

Pakastan sienet sellaisenaan, pieninä palasina, ilman esikäsittelyä. Pistän ne aina pannulle jäisinä tai ainakin kohmeisina. Liika kosteus haihtuu nopeasti paistamisen aikana. 

Sieniherkkuja myös postauksessa
 Herkkutattiherkkuja

Luonnosta saatavia herkkuja löytyy myös hakusanalla luomuruokaa.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa

Säärystimet virkkaamalla