ELÄVÄSTÄ ELÄMÄSTÄ, Ulukomaalaisia villasukkia

Ulukomaalaisia villasukkia

                                      

Kun Taina-sisareni innostuu jostain, hän perehtyy asiaan suorastaan intohimoisesti. Tällä kertaa hänen intohimonsa kohteina ovat villasukat. Ennen hän kertoi tekstiviesteissään yleismaailmallisia kuulumisia, mutta viimeisen puolen vuoden ajan viestit ovat käsitelleet villasukkien värejä, raidoitusta ja lankalaatuja. Israelin matkamme ennakkofiilistelyn pelasti tieto, että lentokoneeseen saa ottaa lyijykynään verrattavia neulepuikkoja.

Taina aloitti neulomisen kenttäbussissa, ja kentällä hän neuloi herkeämättä paitsi silloin kun kudin piti laittaa läpivalaisuun. Lentokoneessa hän tietysti neuloi kuten myös välilaskukentällä. Tainasta otetut matkavalokuvat ovat hieman yksitotisia; Taina neuloo kentällä, koneessa, Tel Avivissa, Jerusalemissa, Välimeren rannalla, puistossa …

Innokas neuloja olen minäkin, mutta sentään pidän taukoja välillä. Budapestin kentällä vajosin syvään uneen aulan penkille. Makoisa uni keskeytyi Jerusalemiin matkalla olleen suomalaisryhmän iloiseen ja varsinkin kovaääniseen lauluun, Jeesus ovelle kolkuttaa. Ajoitus tunnelmoinnille oli vähän epäonnistunut, koska uni olisi maistunut monelle muullekin matkalaiselle.

Kompurointia

Haifassa vierailimme hiljaisuuden puutarhassa. Opas puhui niin hiljaa, että puolet kertomuksesta piti arvata. Kännykät piti suljettaman, ja keskustella sai supattamalla silloin kun opas oli vaiti. Purukumin pureskelu kiellettiin eikä polulta saanut poiketa.

Minäkin kuljin kuuliaisesti hiiskahtamatta peräkanaa muun ryhmän kanssa. Mutta sitten minä kiljaisin! Uudet kaksiteho-aurinkolasini olivat jääneet oikaisematta, ja niinpä toinen silmäni katsoi itään ja toinen länteen. 

Silmät kierossa astuin tyhjän päälle ja lähdin liitämään. Neljän suuren portaan ylitse ilmalentoa hillitäkseni tarrasin johonkin pehmeään. Oletettavasti pehmeä oli joku vieraan henkilön ruuminosa, mutta en halunnut tietää mikä. Tarraaminen auttoi sen verran, että leijuin kuin hidastettuna suoraan jonkun naisen niskaan. 

Harvoin näkee niin pölähtänyttä ilmettä kuin kyseisellä amerikkalaisnaisella, jonka niskassa hetken roikuin. Sain maineen hulluna suomalaisena turistina, joka hiljaisuuden puutarhassa kiljuen hyökkää ventovieraan niskaan, ja vielä nipistää toista ohimennen. Sisareni harmitteli, kun ei ehtinyt videoida tapausta.

Lierihatun reunat lepattaen syöksyin ventovieraan naisen niskaan.

Melkein filmitähtinä

Jerusalemissa kuulimme kaupungissa juuri sattuneesta pommi-iskusta Suomesta käsin. Paluumatkalla Tel Aviviin jouduimme tahtomattamme pommipaikalle, ja hämmästellen seurasimme tapahtumia uutisten keskipisteestä. Varalta lähetimme tutuille viestejä, että jos ulkomaan uutisissa näkyy tuttuja kasvoja suut ihmettelystä ammollaan, niin he eivät näe näkyjä. Emme sentään vilkuttaneet televisiokameroille.

Suomi - tuttu maa

Israelissa vieraat ihmiset aloittivat usein keskustelun tiedustelemalla, mitä kieltä puhumme keskenämme. Kysymyksestä sukeutui monia kivoja juttuhetkiä, ja yllätyimme siitä miten paljon Suomesta tiedettiin. Joskus tiedot olivat tosin hieman epätarkkoja, kuten esimerkiksi toteamus sijainnistamme Itävallan rajanaapurina. 

Kun kahdenkymmenenkuuden asteen lämmössä istuksimme puistossa lyhythihaisissa, oletti toppatakissa hikoillut rouva meidän olevan kotoisin Siperiasta. Kevät kun paikallisen mittakaavan mukaan oli vasta alussa.

Pakina julkaistiin Ylä-Karjalassa 20.11.2011