Maailman paras koti, maailman paras paikka

(Kristiinan sanelusta, Leila kirjurina)    


Moikka moi!

Eilen taksi haki minut terveyskeskuksesta puoli yhdeksältä kotiin, jonne on vain vähän yli kilometri matkaa. Paluukyyti oli vasta seitsämältä. Kuten arvata saattaa, en olisi halunnut enää lähteä kotoa, mutta parempi näin. Auttamassa oli kaverini, Leila, Tiina ja Pekka, Taina ja Kerttu. Äitinikin kävi ihmettelemässä tilannetta.

Osasin odottaa että Missu olisi hämillään, mutta silti sen ensireaktio oli aika järkytys. Tähän mennessä pisin aika erossa Missusta oli ollut ehkä viisi yötä, mutta nyt aikaa ehti kulua neljä ja puoli viikkoa. Missu pelkäsi kaikkea ja meni piiloon, mitä se ei normaalisti tee koskaan. Kun se nostettiin syliini se meinasi näykätä minua eikä suostunut ottamaan edes namuja vatsani päältä. Vähitellen se alkoi sen verran leppyä että kierteli ympärilläni ja naukui. Lopulta kun se nostettin syliini se kaivautui kaulaani kerälle ja kehräsi. Ja lopulta se jopa suostui antamaan minulle pusuja. Juhlistimme kotilomapäivää tilaamalla herkulliset ruuat kokoporukalle.


Tarjolla oli nieriää, batattilohkoja ja rucolariisiä, kasvispihvejä, munakoisoa, tofua ja riisiä sekä mozzarellapastaa ja sieniä. Kaikki ruuat tirisivät ihanassa herkullisessa öljyssä jota syöjöt saivat pyyhkiä suupielistään. Missun sydän suli viimeistään sillon kun se sai syödä öljyiset kalannahkat. 

Ennen lounasta mussutimme teetä, kaurakeksejä, kääretorttua, sokerikorppuja ja hedelmälohkoja.



Iltapalalla oli tarjolla jäätelelöä, lakkoja, karpaloita ja valkosuklaa kaurakeksejä. Eipä olisi ollut paremmista ruuista väliä.



Kuvassa en ole mitenkään edustavimmalleni, sillä makaaminen ja kortisooni turvottaa naamaani, mutta ehkä kuvasta välittyy se ihana tunne kun sain olla kotona Missukan luona. Ilman perheen apua en olisi voinut mennä kotiin ollenkaan sillä tarvitsen niin paljon apua. Terveyskeskukseen tultua tuntui siltä että mahdollinen seuraava viikonpäästä tapahtuva kotiloma on hurjan pitkän matkan päässä. Perheen puolesta voisin mennä aikaisemmin mutta en halua  käydä vain muutaman tunnin takia arkena. Lauantaisin ei ole kuntoutusta eikä muuta erikoista ohjelmaa joten se on paras päivä käydä pois terveyskeskuksesta. Vielä siis kuusi yötä ja viisi päivää ahkerointia niin jospa seuraavalla vierailulla voisin tehdä jotain itsekin. Toivo on paras kannustin.

Olisi ollut ihana jäädä kotiin, mutta yöloman aika on myöhemmin. Kun Missu tajusi että olin tekemässä lähtöä, se meni ihan onnettomaksi ja meni istumaan naama nurkkaan päin. Mitä se ei ole koskaan ennen tehnyt.


Missumussukan reaktio tuntui tosi kurjalta mutta en osannut Missua mitenkään lohduttaa. Lähdettyäni se oli ollut levoton mutta asettunut lopulta kaverina kainaloon nukkumaan.

Ensilauantaita kohti, terveisin Kristiina

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Säärystimet virkkaamalla

Lankojen värjäys koukuttaa