Leppoisa kotilomapäivä

(Kristiinan sanelusta, Leila kirjoittaa) 

 

Kumpanakin kotilomapäivänä kauriit ovat tulleet katsomaan mitä pihalla tapahtuu. Välillä ne kävivät Tiinan ja Pekan pihassa katsomassa kun Pekka linkosi ja kohta ne olivat taas ikkunan takana norkoilemassa. Yhden pikkupojan sarvet ovat kasvaneet jo kymmenen senttiä, mutta toisella on vasta kahden sentin töpöt. 
 

Missu oli myötämielisempi kuin viimeviikolla ja kävi nuuhkimassa minua. Mutta ei vieläkään kovin hanakka ollut olemaan sylissäni. Kävi se kuitenkin karkkia ihan vapaaehtoisesti sylistäni. Kun olimme hetken kahden samassa huoneessa, niin se kierteli ja jutteli minulle melkein kuin ennen, se istui ikkunan edessä katsomassa kauriita ja aivan kuin olisi selittänyt ketä sillä hetkellä näkyy. 

Yhdessä kaverini, Tiina ja Pekka ihmettelimme kuinka nopeasti päivä taas kului. Tiina teki minulle kasvohoitoa, hieroi käsiä. Juha hieroi jalkojani ja etsimme minulle mukaan lisää kuunneltavia levyjä. Jos en saa yöllä nukuttua niin kuuntelen jotain hyvää musiikkia ja usein torkahdan siinnä hetkeksi.

Ohjelmaan kuului taas herkullinen ruoka, savulohta,perunamuhennosta, rapeaa parsakaalia ja ihanaa juustoisaa salaattia. Jälkiruuaksi söimme isoja viipaleita ritarijuustoa. Äitikin tuli käymään ja söi mielellään toisten seurassa. 

Seuraavaa kotilomapäivää odotellessa kuuntelen Komisario Palmun erehdystä ja muistelen kaikkea mukavaa mitä eilen tapahtui-

-Kristiina

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa

Säärystimet virkkaamalla